Skip to content

Helsingin Länsisatamassa läpivalaistiin vahingossa ihminen

Julkaisuajankohta 14.1.2015 13.29
Tiedote

Lauantaina 10.1.2015 Helsingin tullin liikuteltava läpivalaisuajoneuvo läpivalaisi Helsingin Länsisatamassa satamaan saapuneesta aluksesta tulleita lastiyksiköitä. Yhdestä läpivalaistusta raskaan liikenteen ajoneuvosta löytyi kuvantulkinnan yhteydessä ajoneuvon ohjaamoon, kuljettajan makuutiloihin piiloutunut ihminen.
Ajoneuvon kuljettaja ei ilmoittanut ennen läpivalaisua, että ajoneuvossa olisi ihmisiä. Henkilön havaitseminen silmämääräisesti ajoneuvon hytistä ennen läpivalaisua olisi ollut mahdotonta.
Tulli on laatinut tapahtuneesta selvityksen ja raportoinut siitä läpivalaisutoimintaa valvovalle viranomaiselle Säteilyturvakeskukselle (STUK). STUKin mukaan tilanne ei vaadi asiakkaalta toimenpiteitä, koska saatu säteilymäärä on ollut vähäinen.
Rajavartiolaitos tutkii tapausta lievänä valtionrajarikoksena. Piiloutuneella henkilöllä ei ollut matkalippua mukanaan.
Läpivalaisulaitteet ovat yksi tärkeimmistä tullivalvonnan teknisistä välineistä. Niillä pystytään kustannustehokkaasti hoitamaan Tullin tärkeää perustehtävää, kaupallisen liikenteen ja matkatavaroiden valvontaa.

Lisätietoja:
Tulli, Vuosaaren läpivalaisu, vastaava pääkäyttäjä Pasi Savolainen, p. 040 332 8325
Tulli, läpivalaisuasioiden koordinaattori, tulliylitarkastaja Mikko Lyytikäinen, p. 040 332 7844
Säteilyturvakeskus, ylitarkastaja Eero Oksanen, p. 09 7598 8243

Media release