Ulkomaankauppatilastojen laatu vuonna 2011

14.9.2012 9.00 | Julkaistu suomeksi 25.1.2017 klo 12.37
Tiedote

Vuoden 2011 lopulliset ulkomaankauppatilastot julkaistiin 31.8.2012. Kunkin tilastovuoden lopulliset ulkomaankauppatilastot julkaistaan vuodesta 2010 lähtien aina seuraavan vuoden elokuun lopussa. Tullihallitus noudattaa Eurostatin suositusta lopullisten tilastojen julkaisuajankohdasta.

Tullihallituksen ennakkotietoina kuukausittain ilmoittamat viennin ja tuonnin tilastoarvot poikkesivat vuonna 2011 tilastovuoden lopullisista luvuista suunnilleen saman verran kuin aiempina vuosina. Viennin ennakolliset arvot olivat lähempänä lopullisia arvojaan verrattuna tuonnin arvoihin. Etenkin tuontiin EU-alueelta tulee yleensä runsaasti korjauksia.

Viime vuoden lopullisiin vientitilastoihin kertyi 649 miljoonaa euroa enemmän kuin ennakkotilastoissa arvioitiin. Tämä oli 1,2 % koko viennin arvosta. Edellisenä vuonna lopullisiin vientitilastoihin tuli 1,4 % lisää. Tuonnin lopullisiin tilastoihin lisäys oli 1 871 miljoonaa euroa eli 3,2 % koko tuonnin arvosta. Vuotta aiemmin lisäys oli 3,4 %. Kun tuonti täydentyi vientiä selvästi enemmän, heikkeni kauppataseen alijäämä kuukausiennakkojen 2,5 miljardista eurosta lopulliseen 3,7 miljardiin euroon.

Kuukausittaiset viennin ja tuonnin ennakkotiedot sekä lopulliset ulkomaankaupan tiedot vuonna 2011 käyvät ilmi alla olevasta taulukosta ja revisioitumisprosentit vuosilta 2002-2011 alla olevasta kuviosta.

EU:n ja sen jäsenmaiden tilastojen laatu on keskeisesti esillä EU:n tilastoviraston Eurostatin toiminnassa. Yhteistyössä jäsenmaiden kanssa mm. kehitetään ennakollisten ulkomaankaupan tilastotietojen arviointimenetelmiä.

Tullihallitus julkaisee ulkomaankaupan ennakkotiedot aina 39 päivän kuluessa tilastokuukauden päättymisen jälkeen. Yksityiskohtaiset tilastot kunkin kuukauden ulkomaankaupasta julkaistaan noin 8 viikkoa tilastokuukauden jälkeen kuukausikatsauksessa. Kunkin vuoden lopulliset tilastot julkaistaan aina seuraavan vuoden elokuun lopussa.

Taulukko 1. Tuonnin ja viennin ennakkotiedot sekä lopulliset luvut kuukausittain vuonna 2011, milj. euroa
Kuukausi Vienti Tuonti
Ennakkotiedot Lopulliset luvut Ennakkotiedot Lopulliset luvut
Tammikuu 4 380 4 531 4 455 4 517
Helmikuu 4 360 4 392 4 370 4 588
Maaliskuu 5 070 5 180 5 525 5 878
Huhtikuu 4 570 4 602 4 755 4 950
Toukokuu 4 940 5 031 5 195 5 379
Kesäkuu 4 880 4 909 4 885 4 822
Heinäkuu 4 400 4 417 4 485 4 601
Elokuu 4 720 4 680 4 860 5 063
Syyskuu 4 940 4 977 4 850 4 980
Lokakuu 4 375 4 439 4 980 5 140
Marraskuu 4 885 4 965 5 145 5 296
Joulukuu 4 685 4 731 5 160 5 322
Yhteensä 56 205 56 854 58 665 60 536
Erotus milj. e   649   1 871
Poikkeama %   1,2   3,2

Kuvio 1. Ulkomaankauppatilastojen revisioituminen vuosittain ennakkotiedoista lopullisiin arvoihin 2002-2011, prosenttia viennin ja tuonnin arvosta

Kuvio 1. Ulkomaankauppatilastojen revisioituminen vuosittain ennakkotiedoista lopullisiin arvoihin 2002-2011, prosenttia viennin ja tuonnin arvosta

Kunkin kuukauden tilastot käyvät läpi tarkastusprosessin, jossa korjauksia voi tulla myös aiempina kuukausina julkaistuihin tilastoihin. Eniten korjauksia tulee tyypillisesti tilastokuukautta seuraavan ja sitä seuraavan kuukauden aikana. Kunkin kuukauden tilastojulkistuksissa julkaistaan myös tilastovuoden aikaisempien kuukausien päivitetyt tiedot.

Tilastojen täydentymiseen vaikuttavat keskeisesti viiveet ja epätäydellisyydet tilastoaineiston kertymisessä. Tyypillisiä virheitä tilastoilmoituksissa ovat mm. virheellinen tavaranimike tai maakoodi sekä virheet arvo- ja paljoustiedoissa. Sisäkaupan tilastotiedot tarkistetaan vertaamalla niitä myös arvonlisäverotietoihin. Tilastot päivittyvät siis sekä lisäämällä puuttuvia tietoja että poistamalla ja korjaamalla virheellisiä tietoja. Korjaukset voivat siksi olla positiivisia tai negatiivisia. Alla olevassa kuviossa on esitetty ulkomaankauppatilastojen poikkeamat kuukausittain ennakkotiedoista saman tilastokuukauden kuukausikatsauksessa julkaistuihin tietoihin.

Kuvio 2. Ulkomaankauppatilastojen poikkeamat kuukausittain ennakkotiedoista kuukausitilaston tietoihin 2009-2011, prosenttia viennin ja tuonnin arvosta

Kuvio 2. Ulkomaankauppatilastojen poikkeamat kuukausittain ennakkotiedoista kuukausitilaston tietoihin 2009-2011, prosenttia viennin ja tuonnin arvosta

Kuviossa alla on esitetty vuosittaiset ulkomaankauppatilastojen korjaantumiset ennakkotiedoista saman tilastokuukauden kuukausikatsauksessa julkaistuihin tietoihin. Koska korjauksien vaikutus on ollut viennin tai tuonnin arvoa lisääviä tai vähentäviä, on poikkeamien osuus vastaavasta ennakkotiedon arvosta laskettu itseisarvona. 

Kuvio 3. Ulkomaankauppatilastojen korjaantuminen vuosittain ennakkotiedoista kuukausitilaston tietoihin poikkeaman itseisarvon mukaan laskettuna 2008-2011, prosenttia viennin ja tuonnin arvosta

Kuvio 3. Ulkomaankauppatilastojen korjaantuminen vuosittain ennakkotiedoista kuukausitilaston tietoihin poikkeaman itseisarvon mukaan laskettuna 2008-2011, prosenttia viennin ja tuonnin arvosta

Vuoden 2011 ulkomaankaupan tilastot päivittyivät viimeisen kerran 31.8.2012, jolloin julkaistiin myös kuluvan vuoden yksityiskohtaiset tilastot kesäkuuhun asti ULJAS-tietokannassa. Koko vuoden 2011 ennakkotiedot julkaistiin 7.2.2012.

Tarkempia tietoja ulkomaankauppatilastojen laadintaperusteista löytyy Tullin Internet-sivuilta kohdasta Ulkomaankauppatilastot. Sivuilta löytyy myös julkaisuaikataulu kuukausiennakoille ja kuukausitilastoille.

Tulli, Tilastointi
Lisätietoja: tilastojohtaja Timo Koskimäki, gsm 040 332 1851 tai tulliylitarkastaja Olli-Pekka Penttilä, gsm 040 332 1862
Sähköposti: [email protected]
Tilastotiedote Ulkomaankauppatilastot