Hyppää sisältöön

Uhanalainen, CITES-suojeltu pikkupanda Tullin kautta Suomeen

Julkaisuajankohta 24.6.2015 9.00
Tiedote

Tulli sai valvottavakseen Opel Zoo –eläintarhasta Saksasta  Ähtärin Eläinpuistoon siirrettävän erittäin uhanalaisen pikkupandan. Pikkupanda saapui 23.6. iltapäivällä Suomeen Helsinki-Vantaan lentoasemalle, josta se kuljetettiin kohti uutta kotiaan.

Aasian uhanalaiseen lajistoon kuuluva pikkupanda kuuluu laajan kansainvälisen CITES*)-ympäristönsuojelusopimuksen piiriin. CITES-sopimus ja EU:n CITES-säädökset sääntelevät erilaisin lupamenettelyin ja täyskielloinkin uhanalaisten eläinten ja kasvien sekä niistä tehtyjen tuotteiden kaupallista tai ei-kaupallista tuontia ja vientiä sekä EU:n sisäisiä siirtoja. Myös siirrot eläintarhojen välillä katsotaan tuonniksi, vienniksi tai siirroksi. 

Pikkupandan saapuessa Suomeen Tulli valvoi, että vaaditut CITES-asiakirjat olivat kunnossa. Varsinaisena lupaviranomaisena toimii Suomessa Suomen ympäristökeskus SYKE. Lajin uhanalaisuudesta riippuen lupamenettely kohde- ja lähtömaassa vaihtelee.

Pikkupandan lentokentältä hakenut intendentti Mauno Seppäkoski Ähtärin Eläinpuistosta kertoo, että myöhemmin kesällä Ähtäriin kotiutetaan vielä toinen, Irlannista saapuva pikkupanda.   

Kesälomamatkailija — muista harkinta eksoottisten tuliaisten kohdalla

Eläintarhoille eläinten tuonnit ja viennit ja niihin tarvittavat lupienhankinnat ovat rutiinia, mutta myös yksityishenkilöiden on hyvä olla tietoisia CITES-sääntelystä.

Esimerkiksi kesälomamatkalla kannattaa olla tarkkana matkatuomisten valinnassa.  Monet tuotteet, kuten käsilaukut, soittimet, perhot, kosmetiikka ja lääkkeet saattavat sisältää CITES-lajeja. CITES-lajeja ovat esimerkiksi monet simpukat, kotilot, hämähäkit ja kilpikonnat.

Selvitä hankintojen laillisuus ja hanki tarvittavat luvat ennen matkalle lähtöä, tai jos hankittava tuote paikan päällä epäilyttää, jätä kaupat tekemättä.

*) CITES =  Convention on International Trade in Endangered Species of Wild Flora and Fauna.

Kuva: Opel-Zoo Kronbergin eläintarha

Lisätietoja:
Tulli: tulliylitarkastaja Jarkko Keskinen, valvontaosasto, p. 040 332 2570
SYKE: ylitarkastaja Stella From, p. 0295 251 121
Ähtärin Eläinpuisto, intendentti Mauno Seppäkoski, p. 0400 267393

Tulli: Uhanalaisten lajien tuonti
SYKE: CITES matkailijoille
SYKE: Uhanalaisten lajien kansainvälinen ja EU:n sisäinen kauppa ja sitä koskevat luvat (CITES)

Mediatiedote