Hyppää sisältöön

Asiakastiedote 15.3.2016
Tullivalvonnassa tapahtuvan valmistuksen menettelyyn ja sisäisen jalostusmenettelyn tullinpalautusjärjestelmään myönnettyjen lupien voimassaolo

Julkaisuajankohta 15.3.2016 12.15
Tiedote

EU:n tullilainsäädännön muutosten myötä tullivalvonnassa tapahtuvan valmistuksen menettely ja sisäisen jalostuksen menettely tullinpalautusjärjestelmää soveltaen poistuvat 1.5.2016 alkaen ja kyseisiä toimintoja voi jatkossa suorittaa sisäisen jalostuksen menettelyssä.

Nykyisissä em. menettelyihin myönnetyissä luvissa on luvan voimassaoloaikaa rajoittava teksti: Tämä lupa on voimassa enintään luvassa mainittuun päivään asti, mainittu päivä mukaan lukien, tai kunnes uudistetun tullilainsäädännön soveltaminen alkaa, koska tuleva lainsäädäntö ei enää sisällä TTV menettelyä tai sisäisen jalostuksen tullinpalautusjärjestelmän tullimenettelyä. Tämän hetken tiedon mukaan uuden tullilainsäädännön soveltaminen alkaa 1.5.2016." 

Delegoitu asetus ja täytäntöönpanoasetus sisältävät kuitenkin siirtymäsäädökset, joiden mukaan ennen 1.5.2016 em. menettelyihin myönnetyt luvat ovat voimassa niiden voimassaoloajan päättymiseen asti. Lupia tulee 1.5.2016 alkaen kuitenkin käyttää sisäisen jalostuksen menettelyä koskevien määräysten mukaisesti.

Tullivalvonnassa tapahtuvaan valmistukseen ja sisäisen jalostuksen tullinpalautusjärjestelmään myönnettyjä lupia saa siis käyttää voimassa olevan luvan kohdassa 6 b mainittuun päivämäärään asti.

Lisätietoa
yritysneuvonta.tuonti(at)tulli.fi

Asiakastiedotteet