Hyppää sisältöön

Tullilaboratorio juhlii 110-vuotista taivaltaan

Julkaisuajankohta 27.2.2017 9.06
Tiedote

Tullilaboratorio perustettiin 27. helmikuuta 1907 Senaatin tekemällä päätöksellä. 110-vuotisen historiansa aikana Tullilaboratorion toiminta ja tehtävät ovat muuttuneet paljon. Vuonna 1908 tullikamareille tehdyistä 407 tavara-analyysistä on päästy 16 099 tarkastettuun erään vuonna 2016. Samalla toki Tullilaboratorion henkilöstömäärä on myös kasvanut yhdestä henkilöstä 61 henkilöön.

Tullilaboratorion alkuvuosina tavaranäytteistä valtaosa oli erilaisia teknisiä tuotteita ja raaka-aineita, öljyjä ja rasvoja, ravinto- ja nautintoaineita, värejä sekä kuituja, kankaita ja papereita. Vuonna 2016 suurin osa näytteistä liittyi tullirikosepäilyihin. Seuraavaksi eniten näytteitä otettiin elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden valvonnan sekä kasvisten vaatimustenmukaisuusvalvonnan yhteydessä.

Tullilaboratorion korkeatasoisen toiminnan perustana on akkreditoitu toimintajärjestelmä. Tullilaboratorio on FINAS-akkreditointipalvelun akkreditoima testauslaboratorio (T006, akkreditointivaatimus SFS-EN ISO/IEC 17025), jonka pätevyysalueeseen kuuluvat kaikki keskeiset laboratorioissa käytettävät tutkimusmenetelmät. FINAS-akkreditointipalvelu arvioi säännöllisesti Tullilaboratorion toimintaa.

Tullilaboratorion toimintaa arvioi myös EU, sillä Tullilaboratorio on maa- ja metsätalousministeriön nimeämä EU:n valvonta-asetuksen mukainen kansallinen vertailulaboratorio elintarvike- ja elintarvikekontaktimateriaalitutkimuksissa.

Tullilaboratorio juhlistaa 110-vuotista taivaltaan järjestämällä asiakkaille ja sidosryhmille avoimien ovien tilaisuuden 25.8.2017. Tilaisuudesta tiedotetaan tarkemmin myöhemmin.

Kuva: Tullilaboratorion suoritusten jakautuminen vuonna 2016


Lisätietopyynnöt viestinnän mediapalvelun kautta, p. 0295 527 150

Mediatiedote