Hyppää sisältöön

Tullikoira Urho palkitaan vuoden virkakoirana Koiramessuilla

Julkaisuajankohta 8.12.2017 8.00
Tiedote

Yksi vuoden virkakoira 2017 –arvonimen saaneista virkakoirista, tullikoira Urho, palkitaan tänään 8.12.2017 Koiramessuilla Messukeskuksessa Helsingissä. Nyt jo eläkkeelle siirtynyt Urho työskenteli ansioituneesti Helsinki-Vantaan lentokentällä ohjaajansa Timo Lindholmin kanssa. Urho on tehnyt pitkäjänteistä työtä Lentotullissa saaden aikaan erinomaisia tuloksia erityisesti huumausaineiden lähtöaineiden parissa.

– Urho teki töitä leikin varjolla, mutta tosissaan. Se todellakin nauttii etsimisestä. Urho on varsin vauhdikas koira eikä vauhti ole iän myötä paljoakaan hiljentynyt. Urho teki töitä aina hihnan kanssa, koska siinä vauhdissa ei olisi muuten mies perässä pysynyt, vaikka olisi juossut minkä kintuistaan pääsee, kertoo Urhon ohjaaja Timo Lindholm.

Urho työskenteli lentokentällä rahtivarastoissa ja matkustajien parissa paljastaen useita merkittäviä huumeiden ja niiden lähtöaineiden kauttakuljetuslähetyksiä. Muutama vuosi sitten Urho löysi matkatavaroista 20 kiloa marihuanaa. Rahdin seasta Urho on löytänyt mm. yli 500 kiloa APAAN-kemikaaliyhdistettä, josta olisi saanut valmistustavasta riippuen n. 150–440 kiloa amfetamiinisulfaattia. Tämän löydön avulla päästiin myös samanlaisilla rahtitiedoilla tulleen toisen lähetyksen jäljille.

– Tällainen tunnustus tuntuu totta kai hyvältä, mutta kyllä jokainen työpäivä on tuntunut palkinnolta, kun on saanut koiran kanssa töitä tehdä. Pitää myös muistaa, että emme pystyisi tekemään omaa työtämme ilman tullivalvonnan perusporukkaa, mutta he pystyisivät kyllä tekemään työnsä ilman meitä. Siksipä tämä tunnustus kuuluu meille kaikille, Lindholm sanoo.

Kovakuntoinen ja ihmisrakas ammattilainen

Urho on todella ihmisrakas ja sosiaalinen koira, jolla on aina ollut kuitenkin uskomaton taito ymmärtää työn ja edustamisen ero. Töissä se ei välittänyt ihmisten rapsutusyrityksistä, mutta edustustehtävissä messuilla ja muissa tapahtumissa se nautti suunnattomasti kaikesta saamastaan huomiosta.

Urholla on aina hieman pilkettä silmäkulmassa. Sen suunnaton rakkaus leluihin on tullut tutuksi monelle muullekin kuin vain omalle ohjaajalle. Kotona mikään ratakiskon pätkää heikompi esine ei tahdo ehjänä pysyä, mutta kylässä ollessaan Urho osoittaa mitä uskomattominta itsehillintää lelujen suhteen. Nuorempana se ei väsynyt edes kymmenen kilometrin lenkillä, vaan jaksoi vielä senkin jälkeen retuuttaa leluja tunnin jos toisenkin.

Urho nauttii eläkepäivistä ohjaajansa luona

Urho, kennelnimeltään Merjatuulian Elosalama, viettää hyvin ansaittuja eläkepäiviään ohjaajansa Timon luona seuraten sivusta uuden tullikoira Tarmon koulutusta. Uuden tulokkaan saapuminen tuttuun laumaan ei ensin käynyt Urholle järkeen millään, mutta parin päivän kyräilyn jälkeen yhteiselo alkoi sujua. Nyt Urho sallii jo Tarmolta melko riehakastakin leikkiin haastamista.

Eläkkeelle siirtyminen sujui ilman suurempia ongelmia, vaikka Urho vaikutti ensi alkuun hyvinkin loukkaantuneelta, kun Timo lähti Tarmon kanssa töihin. Labradori on kuitenkin rotuna äärimmäisen sopeutuvainen, joten nyt Urho jo poistuu vähin äänin paikalta, kun Tarmon valjaat ja isännän virkamerkki otetaan esiin.

– Kaikki koirat ansaitsevat jäädä eläkkeelle terveinä. Urho teki todella monipuolista työtä, joten kuormitus on ollut kova. Ympäristöt ovat rankkoja ja työmäärä suuri, joten kaikki tämä rasittaa kropan lisäksi myös pääkoppaa. Kyllä sen huomasi, että 8-vuotiaalla koiralla alkoivat työtunnit olla täynnä, ja vaikka Urho olikin terve, niin palautuminen oli hidastunut ja koira väsyi helpommin, kertoo Lindholm päätöksestä päästää Urho eläkkeelle elokuussa 2017.

Tullin koiratoimintaa jo vuodesta 1969

Tullilla on viitisenkymmentä tullikoiraa, jotka työskentelevät lähes kaikilla Suomen tullitoimipaikoilla ulko-, sisä- ja Schengen-rajoilla. Tullikoiria käytetään apuna tavaraan kohdistuvien kieltojen ja rajoitusten valvonnassa niin maa-, ilma- kuin meriliikenteessä.

Tulli on kouluttanut ja käyttänyt tullikoiria vuodesta 1969 lähtien. Aluksi tullikoirat koulutettiin vain huumeiden etsintään, kunnes 2000-luvun alussa aloitettiin ensimmäisten savukekoirien koulutus. Tullin ensimmäiset käteistä rahaa sekä huumeita etsivät ns. kombikoirat aloittivat virallisesti työnsä vuoden 2015 alussa. Vuonna 2017 työnsä aloitti Tullin ensimmäinen ase- ja räjähdekoira sekä savukkeiden, nuuskan ja huumeiden etsintään koulutettu koira.

Tullin koiratoiminta on hyvää yhteistyötä, tuloksellista ja näkyvää yhteiskuntaa suojaavaa viranomaistoimintaa matkustaja- ja tavaraliikenteessä. 

Vuoden virkakoirat on valittu  
Tullikoirat
Tullikoirat Facebookissa

Kuva: Koiraohjaaja Timo Lindholm ja Urho

Mediatiedote