Tulli kantoi 486 miljoonaa euroa veroja vuonna 2018

15.3.2019 9.30
Tiedote

Tulli kantoi vuonna 2018 veroja ja maksuja yhteensä noin 486 miljoonaa euroa. Maahantuonnin arvonlisäveron kanto siirrettiin pääosin Verohallinnon tehtäväksi 1.1.2018. Siirrosta johtuen Tullin kantamien arvonlisäverojen määrä pieneni 2,69 miljardista eurosta 260 miljoonaan euroon. Tullin kantamien verojen ja maksujen verojäämät olivat kaksi miljoonaa euroa ja verojäämäprosentti oli 0,41.

Suurimmat verotuotot 2018 ja 2017

 

Tulli kantoi Suomen valtiolle vuonna 2018 noin 260 miljoonaa euroa arvonlisäveroa rekisteröimättömiltä arvonlisäverovelvollisilta ja rekisteröidyiltä arvonlisäverovelvollisilta, jos tullimenettelyn säännöksiä oli rikottu. Tulliselvityksessä määrätään maahantuotaville tavaroille tullausarvo, jonka perusteella yritykset ilmoittavat arvonlisäveromäärän Verohallinnolle. Lisäksi tullausarvon perusteella Tulli ja Verohallinto valvovat maahantuonnin arvonlisäveron oikeamääräistä kantoa.

Tulliselvityksen avulla toteutetaan EU:n kauppapolitiikkaa. Kannetut tullimaksut tilitetään EU:lle, eli ne ovat osa EU:n määrärahoja (EU:n omat varat). Tullimaksuilla voidaan mm. kontrolloida ja rajoittaa Euroopan unionin ulkopuolelta tuotavia tavaroita ja turvata EU:n sisäkauppaa. Esimerkiksi polkumyyntitulli voidaan ottaa käyttöön, jos tavaraa on tuotu EU:hun sellaiseen polkumyytyyn hintaan, joka alittaa viejämaassa tuotantokustannukset ja kotimarkkinahinnat. Valtiolle jää polkumyyntitulleista 20 prosentin kantopalkkio. Suomen tulli tilitti vuonna 2018 tullimaksuja EU:lle 139 miljoonaa euroa ja Suomen valtiolle 35 miljoonaa euroa kantopalkkiota. Tullimaksujen kokonaiskanto oli noin 173 miljoonaa euroa.

Vuonna 2018 Tullin kantamien väylämaksujen määrä nousi 49 miljoonaan euroon, mikä on kaksi miljoonaa euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Palvelumaksuja Tulli kantoi viime vuotta vastaava määrä eli kolme miljoonaa euroa. Verojäämien suhteellinen osuus nousi 0,41 prosenttiin maahantuonnin arvonlisäverotuksen siirrosta johtuen. Verojäämien määrä oli kaksi miljoonaa euroa. Vuoden 2017 vuoden vastaavat luvut olivat 1,9 miljoonaa euroa ja 0,07 prosenttia.

Lehdistötiedotteet