FI SV EN

Kauppataseen alijäämä hieman pienempi kuin vuotta aiemmin
Tavaraviennin arvo kasvoi seitsemän prosenttia vuonna 2018

7.2.2019 9.00
Tiedote

Suomen tavaraviennin arvo kasvoi seitsemän prosenttia vuonna 2018 Tullin ennakkotietojen mukaan. Vienti oli arvoltaan hieman yli 63,8 miljardia euroa. Myös tuonnin arvo nousi, kuusi prosenttia. Tavaratuonti oli arvoltaan lähes 66,5 miljardia euroa.

Edellisvuonna 2017 vienti nousi 15 ja tuonti 14 prosenttia.  Vuonna 2016 vienti laski neljä prosenttia, mutta tuonti kasvoi yhden prosentin.

Kauppataseen alijäämä väheni viime vuonna edellisvuoteen verrattuna. Kauppatase jäi ennakkotietojen mukaan runsaan 2,6 miljardia euroa alijäämäiseksi vuonna 2018. Alijäämä EU-maiden kanssa käydyssä kaupassa väheni vähän alle 1,5 miljardiin euroon viime vuonna. EU-maiden ulkopuolisten maiden kanssa käytävässä kaupassa alijäämää kertyi hieman yli 1,1 miljardia euroa vuonna 2018. Vuonna 2017 kauppataseen alijäämää kertyi lähes 2,8 miljardia euroa. EU-maiden kanssa käydyssä kaupassa vajetta kertyi tuolloin kaksi miljardia euroa, ja EU:n ulkopuolisten maiden kanssa käyty kauppa oli 711 miljoonaa euroa alijäämäistä. Vuonna 2016 kauppataseen alijäämä oli 3,1 miljardia euroa. Ulkokaupan ylijäämä oli tuolloin 434 miljoonaa euroa, mutta EU-kauppa oli alijäämäistä 3,6 miljardilla eurolla.

Lähes kaikkien päätoimialojen viennin kasvu hidastui vuonna 2018 tammi-marraskuussa edellisvuoden kasvuun verrattuna, paitsi metsäteollisuuden tuotteiden, joiden vienti nousi kymmeneksen. Koneiden ja laitteiden vienti kasvoi kuusi prosenttia, mutta kuljetusvälineiden vienti laski neljä prosenttia vertailuvuodelle osuneiden laivatoimitusten vuoksi. Moottoriajoneuvojen vienti kasvoi 16 prosenttia. Metalliteollisuuden tuotteiden vienti suureni yli kymmeneksen. Öljytuotteiden viennin arvo kasvoi myös kohonneiden vientihintojen myötä. Muun kemianteollisuuden vienti suureni maltillisemmin, paitsi lääkkeiden vienti, joka laski. Tulli julkaisee ulkomaankaupan yksityiskohtaiset maa- ja tavaratiedot koko viime vuoden osalta 28.2.2019.

Myös tavaratuonnin arvon kasvu hidastui vuonna 2018 tammi-marraskuussa. Kuljetusvälineiden ja elintarvikkeiden tuonti oli samalla tasolla kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana. Teollisuuden tuotantotarvikkeiden sekä investointitavaroiden tuonti nousi jonkin verran, mutta poltto- ja voiteluaineiden tuonnin arvon kasvu oli ripeää, hintojen nousun vuoksi. Kulutustavaroiden tuonti nousi hieman.

EU-maihin suuntautunut vienti kasvoi kuusi prosenttia vuonna 2018. Vienti euroalueelle nousi neljä prosenttia. Vienti EU:n ulkopuolisiin maihin suureni kahdeksan prosenttia. Tuonti EU-maista kasvoi neljä prosenttia ja tuonti muista maista kymmenen prosenttia. Vuonna 2017 vienti EU-maihin kasvoi 17 prosenttia. Myös vienti EU:n ulkopuolelle nousi, 13 prosenttia. Tuonti EU-maista suureni vuonna 2017 vähemmän kuin vienti, 11 prosenttia. Tuonti EU-maiden ulkopuolelta kasvoi samaan aikaan 18 prosenttia.  

Tulli, Tilastointi
Tiedustelut:
Telasuo, Christina puh. 040 332 1828
Kaarna, Anssi puh. 040 332 8153
Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi
Lehdistötiedotteet Tilastotiedote