Hyppää sisältöön

Tariffikiintiöt Kanadasta peräisin oleville tavaroille

Julkaisuajankohta 5.10.2017 12.15
Tiedote

Euroopan unionin virallisessa lehdessä on julkaistu kaksi EU:n ja Kanadan välisen CETA-sopimuksen väliaikaiseen soveltamiseen liittyvää kiintiöasetusta, joita sovelletaan takautuvasti 21.9. 2017 alkaen.

1. Maataloustuotteet, jalostetut maataloustuotteet ja kalastustuotteet

Euroopan komissio on antanut asetuksen Kanadasta peräisin olevia tiettyjä maataloustuotteita, jalostettuja maataloustuotteita ja kalastustuotteita koskevien unionin tariffikiintiöiden avaamisesta ja hallinnoinnista. Asetus N:o 2017/1772; julkaistu EUVL L 251/29.9.2017.

Liitteessä luetellut Kanadasta peräisin olevat ja vapaaseen liikkeeseen unionissa liitteessä vahvistetuissa tariffikiintiöissä luovutetut tavarat vapautetaan tuontitulleista.

Tavaroiden on oltava sopimukseen liitetyssä alkuperäsääntöjä ja alkuperämenettelyjä koskevassa pöytäkirjassa olevassa liitteessä 5 vahvistettujen alkuperäsääntöjen mukaisia, ja niiden mukana on oltava pöytäkirjan liitteen 2 mukainen voimassa oleva alkuperäilmoitus.

2. Poikkeukset tuotekohtaisiin alkuperäsääntöihin

Euroopan komissio on antanut asetuksen tiettyjen Kanadasta tuotavien tuotteiden vuotuisissa kiintiöissä sovellettavista poikkeuksista Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisessä laaja-alaisessa talous- ja kauppasopimuksessa määrättyihin tuotekohtaisiin alkuperäsääntöihin. Asetus N:o 2017/1781; julkaistu EUVL L 255/3.10.2017.

CETA-sopimuksessa olevan alkuperäpöytäkirjan liitteessä 5–A määrättyjä tuotekohtaisia alkuperäsääntöjä koskevia poikkeuksia sovelletaan asetuksen liitteessä vahvistetuissa kiintiöissä.

Liitteen B-jaksossa lueteltujen tuotteiden kiintiömääriä korotetaan kyseessä olevan vuoden alusta 10 %:lla edelliseksi kalenterivuodeksi myönnetyistä määristä, jos yli 80 % kiintiöstä on käytetty loppuun edellisenä vuonna. Tätä kohtaa sovelletaan ensimmäistä kertaa 1.1.2019 ja viimeistä kertaa 1.1.2022.

Liitteen C-jaksossa lueteltujen tuotteiden kiintiömääriä korotetaan kyseessä olevan vuoden alusta 3 %:lla edelliseksi kalenterivuodeksi myönnetyistä määristä, jos yli 80 % kiintiöstä on käytetty loppuun edellisenä vuonna. Tätä kohtaa sovelletaan ensimmäistä kertaa 1.1.2019 ja viimeistä kertaa 1.1.2028.

Tavaroiden lukeminen eräisiin tariffikiintiöihin edellyttää Kanadan vienti- ja tuontilupia koskevan lain nojalla antaman vientiluvan esittämistä. Tästä kerrotaan asetuksen 2017/1781 liitteessä olevissa alaviitteissä.

3. Kiintiöihin hakeminen

Tariffikiintiöitä hallinnoidaan vapaaseen liikkeeseen luovutusta koskevien tulli-ilmoitusten hyväksymispäivien aikajärjestyksen mukaisesti. Kiintiöihin lukemista pyydetään tulli-ilmoituksella.

Asetuksessa 2017/1772 tarkoitetut tariffikiintiöt jaetaan ensimmäistä kertaa 16.10.2017 ja asetuksessa 2017/1781 tarkoitetut tariffikiintiöt 18.10.2017.

21.9.2017 alkaen tehtyihin tulli-ilmoituksiin kohdistuvat takautuvat kiintiöpyynnöt tehdään maahantuonnin oikaisulle lähetettävällä oikaisuhakemuksella.

Lisätietoa EU:n ja Kanadan välisestä sopimuksesta on asiakastiedotteissa 19.9.2017 ja 2.5.2017.

Lisätietoja:
Tariffikiintiöt
yritysneuvonta.tuonti(at)tulli.fi

Meddelanden om förmånsbehandling