Hyppää sisältöön

Sata vuotta sitten: Tullivartijat kieltäytyivät postitöistä

Julkaisuajankohta 24.7.2017 10.00
Tiedote

Heinäkuun 10. päivänä vuonna 1917 Helsingin Katajanokan postitullausosaston tullivartijat ilmoittivat Tullihallitukselle kieltäytyvänsä postipakettien lajittelusta. Tullivartijat tähdensivät, että postityöt eivät kuulu heidän tehtäviinsä, ja Tullihallitukselta pyydetään siksi määrärahaa apupoikien palkkaamiseksi.

Postipaketit ja kirjeet työllistivät Postia ja Tullia ensimmäisen maailmansodan aikana runsaasti. Torniossa, jonka kautta ulkomainen postiliikenne pääasiallisesti kulki, käsiteltiin vuonna 1916 yli kuusi miljoonaa postilähetystä. Helsingin Katajanokalla toimineessa postitullissa tarkastettiin, käsiteltiin ja sensuroitiin Helsingin postiliikennettä. Runsaan postiliikenteen seurauksena olivat tullivartijat ajautuneet tekemisiin myös postitöiden kanssa.

Helsingin Katajanokan tullivartijat saattavat kirjeellään Tullihallituksen tietoon, etteivät he aio tehdä enää mitään postitöitä heinäkuun 23. päivän jälkeen. Tullivartijoiden mielestä heidän tehtäviinsä ei kuulunut postipakettien vastaanotto, lajittelu tai kantaminen vastaanottajille. Helsingin tullikamari ehdottaa, että postityöt olisi toistaiseksi annettava varta vasten palvelukseen otettaville pojille.

Tullihallitus käsitteli asian ja antoi vastauksensa 24. heinäkuuta. Päätöksessään Tullihallitus myöntää määrärahaa 2 625 markkaa neljän pojan palkkaamiseksi. Kukin pojista saa postitöistä pakkioksi 125 markkaa kuukaudessa, kuitenkin korkeintaan vuoden 1917 loppuun saakka.

Kuva: Pikku Satamakatu 6, jossa Helsingin tullikamarin postitullausosasto sijaitsi vuonna 1910. Osasto erotettiin Helsingin tullikamari II:ksi vuonna 1925. Tullikamari muutti Mannerheiminaukion uuteen postitaloon sen valmistuttua vuonna 1938. Tullimuseo.

Vuosi 2017 on Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi. Juhlavuoden ajan Tullin historiamuistelut omistetaan vuoden 1917 tapahtumille. Tuomme esiin asioita, jotka koskivat Tullin päätehtäviä ulkomaankaupan edistäjänä, säätelijänä ja valvojana.

Suomen ulkomaankauppaan ensimmäisen maailmansodan ja itsenäistymisvuoden tapahtumat vaikuttivat vuosikymmeniä. Tulli valaisee itsenäisen Suomen kriittisiä vaiheita julkaisemalla artikkeleita, tarinoita ja kuvia 1800-luvun lopulta lähtien laatimiensa ulkomaankaupan tilastojen pohjalta.

Artikkeli Mediatiedote Sata vuotta sitten