SATA VUOTTA SITTEN: Kieltolaki voimaan 1. kesäkuuta – Tulli yrittää vaikuttaa viime hetkellä

1.6.2019 8.00
Tiedote

Kesäkuun 1. päivänä 1919 astui voimaan yksi Suomen historian erikoislaatuisimmista laeista, alkoholin kieltolaki. Sillä oli huomattavia yhteiskunnallisia ja taloudellisia vaikutuksia. Ne koskettivat melkoisesti myös tullilaitosta ja sen tehtäviä.

Kieltolakihankkeella oli takanaan jo pitkä historia. Alkoholin täyskielto oli kuulunut raittius- ja työväenliikkeen keskeisiin vaatimuksiin. Ensimmäisen kerran Suomen eduskunta hyväksyi kieltolain vuonna 1907. Keisari ja suuriruhtinas Nikolai II kuitenkin kieltäytyi vahvistamasta sitä, samoin vuonna 1909 tehtyä uutta esitystä. Kun keisari oli luopunut kruunusta, suomalaiset toimittivat asetuksen ”alkoholipitoisten aineiden valmistuksesta, maahantuonnista, myynnistä, kuljetuksesta ja varastossapidosta” Venäjän väliaikaiselle hallitukselle, joka 29.5.1917 allekirjoitti ja vahvisti sen. Lailla ja asetuksella ei ollut vielä sellaista eroa kuin myöhemmin. Vahvistamishetkellä kieltolakiasetukseen haluttiin vielä lisätä kahden vuoden siirtymäaika ennen sen voimaan astumista. Siirtymäajan määrättiin päättyvän 1. kesäkuuta 1919.

Laki koski kaikkia aineita, joissa oli yli kaksi tilavuusprosenttia sellaista etyylialkoholia, jota ei ollut denaturoitu. Yli kaksiprosenttista denaturoimatonta alkoholia sai valmistaa, tuoda, myydä, kuljettaa ja varastoida vain lääkinnällisiin, teknillisiin ja tieteellisiin tarkoituksiin. Kauttakuljetuksessa tai suomalaiseen satamaan poikkeavan ulkomaisen laivan lastissa olevan alkoholin suhteen tuli noudattaa, mitä tulliasetukset sanoivat. Lain mukaan kielto ei ollut voimassa Suomen ja ulkomaiden välisessä laivaliikenteessä ”aavalla merellä”. Laissa määrättiin, että vain valtio sai valmistaa ja tuoda maahan alkoholia, kuten kirkkoviiniä. Luvattomasta maahantuonnista ja sen yrityksestä määrättiin vähintään sadan markan sakko tai kahdesta kuukaudesta kahteen vuoteen vankeutta. Ammattimaisesta salakuljetuksesta seurasi vankeutta vähintään puoli vuotta. Lisäksi alkoholi, sen kuljetusastiat sekä kuljetusajoneuvot menetettiin valtiolle.

Kieltolain säätäminen ei ollut vuonna 1917 niin iso muutos kuin se nykyisin olisi. Vuonna 1914 alkaneen maailmansodan vuoksi alkoholin saatavuutta oli jo merkittävästi rajoitettu, aivan kuten monia muitakin tavaroita. Kieltolaki oli ollut voimassa myös koko Venäjän valtakunnassa. Ruotsissakin alkoholin kulutuksen rajoittamiseksi oli otettu käyttöön tiukka korttijärjestelmä.

Viranomaiset aloittavat valmistautumisen
Valmistautuminen kieltolain tuloon alkoi valtionhallinnossa keväällä 1919. Lain toimeenpanoa ja valvontaa varten perustettiin uusia viranomaisia. Päävalvojaksi tuli sosiaaliministeriön raittiusosasto. Sille kuului myös valtion alkoholimonopolin hallinnointi sekä tuontilupien myöntäminen. Tullin tehtävänä oli lähinnä valvoa, että kaikella maahan tulevalla alkoholilla oli lupa ja ettei alkoholia salakuljetettu. Tätä ei pidetty kovin merkittävänä ongelmana kieltolaista saataviin hyötyihin nähden.

Tullissa kuitenkin katsottiin, ettei lakiin ollut valmistauduttu riittävästi. Määräajan lähestyessä Tullihallitus yritti toukokuussa 1919 siltä pyydetyssä lausunnossa vedota valtioneuvostoon, jotta lakiin olisi tehty muutoksia. Merkittävä alkoholin tuottajamaa Ranska oli lähettänyt Suomelle asiasta nootin. Koska alkoholin tuottajamaista tuotiin Suomeen lähinnä alkoholia, puunjalostustuotteiden vienti näihin maihin oli vaarassa vaikeutua, koska vastatoimia oli odotettavissa. Toisin sanoen Suomen valtion puutuotteista kantamasta vientitullista saatavat tulot uhkasivat romahtaa ja aiheuttaa budjettiin 8,5 miljoonan markan loven.

Samalla lain valvonta lisäisi menoja. Tullihallitus katsoi, että sen oli nelinkertaistettava valvontahenkilöstönsä, eikä tämäkään vielä riittäisi estämään alkavaa salakuljetusta. Tulli arvioi valvonnan lisäkustannuksiksi noin kymmenen miljoonaa markkaa. Kieltolain kannattajat hyökkäsivät lehdissä Tullia vastaan; ei käynyt laatuun, että tuijotettiin vain taloudellisia näkökohtia. Toisaalta kieltolailla oli myös paljon vastustajia, jotka heti järjestäytyivät.

Ranskan konsuli oli ehdottanut, että alkoholin tuonti pysyisi edelleen sallittuna yksityishenkilöille. Tulli ei tällaista muutosta kuitenkaan esittänyt. Tulli ei saanut kaipaamiaan lisäresursseja, eikä kieltolakiin tullut muutoksia. Sittemmin Tulli sai paljon moitteita kasvavasta salakuljetuksesta.

Kieltolain voimaantulo ei heti johtanut isoihin alkoholitakavarikkoihin. Keväällä 1919 annetussa soveltamisasetuksessa oli säädetty, että maassa vielä olevat alkoholivarastot tuli ilmoittaa poliisille 60 päivän sisällä lain voimaantulosta. Voitaneen olettaa, että varastot hupenivat ennen määräajan päättymistä. Tulli takavarikoi vuonna 1919 vain noin reilut 4 300 litraa salakuljetettua spriitä ja 3 500 litraa muita väkijuomia. Sittemmin nimenomaan spriistä eli pirtusta muodostui iso valvontaongelma. Kymmenen vuotta kieltolain voimaantulon jälkeen Tulli takavarikoi maahan salakuljetettua alkoholia noin miljoona litraa vuodessa.

Lähteet: Senaatin pöytäkirjat 1917 (KA); Tullihallituksen kirjeet 1919 (KA); Karjala 7.5.1919; Uusi Kotka 16.5.1919; Kallenautio, Jorma, Kieltolaki ja sen kumoaminen puoluepoliittisena ongelmana.  Alkoholitutkimussäätiön julkaisuja 31. Jyväskylä 1979; Poppius, Wille, Matkan varrelta. Helsinki 1937.

Tullimiesten takavarikoima pirtulasti Viipurissa 1920-luvulla. Tullimuseo.

Lehdistötiedotteet Sata vuotta sitten