Sata vuotta sitten: Kahden miehen vallankumous Hämeenlinnan tullissa

22.4.2018 9.00
Tiedote

Punaisen Suomen tullikamareista kenties vallankumouksellisin oli pieni Hämeenlinnan tullikamari. Siellä tapahtumia ohjasi yhden miehen poliittinen innostus, johon lienee sekoittunut myös henkilökohtaisia kaunoja. Seurauksena oli tullikamarin henkilökunnan parin kuukauden painajainen, joka päättyi traagisella tavalla.

Tammikuun 1918 lopussa Hämeenlinnan tullinhoitaja Kaarlo Johannes Stenroth noudatti Virkamiesliiton kehotusta ja sulki tullikamarin. Työstä poistuivat myös kassanhoitaja rouva Helmi Huttunen, tullivartija Johan Edvin Castrén ja tullipäällysmies Ananias Abrahamsson, rouva Huttusen isä. Heidän lisäkseen tullikamarilla oli työskennellyt 29-vuotias tullivartija Oskar Fredrik Bergman, joka kuului Hämeenlinnan Vallankumouskomiteaan. Bergman ei luonnollisestikaan ollut samaa mieltä tullitoiminnan lopettamisesta. Tilannetta mutkisti se, että tullikamarin toimisto sijaitsi tullinhoitaja Stenrothin asunnon yhdessä huoneessa Hämeenlinnan keskustassa.

14. helmikuuta 1918 Hämeenlinnan Vallankumouskomitea lähetti Suomen tullineuvostolle Helsinkiin kirjeen, jossa ehdotti komissaarin asettamista tullikamariin. Itseoikeutettu valinta komissaariksi oli tullivartija Bergman. Saatuaan nimityksen hän ehdotti tullineuvostolle apulaisekseen 27-vuotiasta Albert Petäjää, joka oli aiemmin ollut Hämeenlinnassa tullivartijan toimessa, mutta työskenteli nyttemmin miliisinä Nastolassa. Seuraavien parin kuukauden aikana Pertti Petäjä tunnettiin Hämeenlinnan tullikamarin apulaiskomissaarina. Tullikamariin ei perustettu omaa tullikamarineuvostoa, koska siellä ei työskennellyt komissaarin ja apulaiskomissaarin lisäksi muita.

20. helmikuuta Bergman saapui Stenrothin asunnolle usean punakaartilaisen kanssa ja ilmoitti olevansa tullineuvoston määräämä komissaari. Hän vaati tullinhoitajaa sekä paikalla olleita Abrahamssonia, Huttusta ja Castrenia allekirjoittamaan sitoumuksen palvella kansanvaltuuskuntaa. Kun nämä kieltäytyivät, hän ilmoitti erottavansa heidät ja ottavansa pakkahuoneen ja tullikamarin haltuunsa. Kun Stenroth vastusteli, Bergman totesi käyttävänsä väkivaltaa, minkä jälkeen Stenroth ilmoitti ”väistyvänsä väkivallan tieltä” ja luovutti kassakaapin ja sen avaimen.

Bergman ei halunnut työskennellä Stenrothin asunnossa, vaan esitti tullineuvostolle, että yksi huone rautatien läheisellä pakkahuoneella muutettaisiin tullikamariksi. Tästä koituisi hänen mukaansa Tullille paljon säästöä, kun vuokranmaksu Stenrothille voitaisiin lopettaa. Kuun puolivälissä Bergman julkaisi sanomalehti Hämeen Voimassa artikkelin, jossa vaati työväestön lopullisen voiton nimissä tukahduttamaan ”porvariston katalat hankkeet” aseellisin keinoin. Myös Petäjä piti kaatuneiden punakaartilaisten hautajaisissa taistelunhaluisia puheita. Vallankumouksellista tai ei, Bergman ilmoitti 27. maaliskuuta muuttaneensa sukunimensä Vuorimieheksi.

Bergman/Vuorimies vaati tullineuvostolta, että ”ajan kriitillisyyteen” nähden hänen ja Petäjän oli mitä pikimmin saatava omat taskuaseet, jotta tullitoiminta ”vallankumousaikana” voitiin turvata. Huhtikuun alussa kumpikin sai punakaartilta sotilaskiväärin. Aseet lisäsivät selvästikin heidän itseluottamustaan, mikä näkyi kohta.

14. huhtikuuta Vuorimies ja Petäjä vangitsivat tullinhoitaja Stenrothin ja veivät hänet paikalliseen punakaartin esikuntaan. Bergman ilmoitti tullinhoitajalla olevan ”pitkä matka edessään”. Esikunta kuitenkin vapautti hänet, mikä ei vallankumouksellisia tullivartijoita miellyttänyt. He hakivat hänet kotoaan uudelleen. Vietyään tullinhoitajan pakkahuoneelle Bergman uhkasi iskeä tämän pään rakennuksen kivijalkaan. Uhkaus jäi toteuttamatta, ja Stenroth pääsi uudelleen vapaaksi. Hän piiloutui vainoajiltaan.

Kivääreillä varustautunut kaksikko teki kotitarkastuksen myös tullivartija Castrénin luo. Vangitsemisen yhteydessä Castrén sai tietää, että hänelle ja päällysmies Abrahamssonille oli jo annettu kuolemantuomio. Keuhkotautinsa vuoksi Castrén pääsi vankilasta kaupunginsairaalaan, mutta täältäkin Bergman ja Petäjä kävivät vaatimassa häntä mukaansa. Tähän hoitohenkilökunta ei kuitenkaan suostunut.

Punakaarti oli päästänyt päällysmies Abrahamssonin jo useaan otteeseen vapaaksi. Bergman ja Petäjä kävivät 22. päivänä huhtikuuta 1918 omasta aloitteestaan etsimässä häntä. Apuna oli kaksi punakaartilaista. Saman päivän iltana he ottivat kiinni myös kassanhoitaja Helmi Huttusen, joka asui isänsä huoneistossa Hallituskatu 4:ssä. Kumpikin vietiin punakaartin esikuntaan Suomen kasarmille. Vangitseminen oli nimenomaan Bergmanin vaatimus; hän väitti, että Abrahamsson oli toiminut venäläisten santarmien kätyrinä, ja tämän tytärtä hän syytti vastavallankumoukselliseksi sabotoijaksi.

24. päivänä huhtikuuta ryhmä punakaartilaisia haki vankilasta Abrahamssonin, joka vietiin yhdessä 19 muun vangin kanssa pois kaupungista. Vangeille kerrottiin heitä vietävän rintamalle pakkotyöhön. Matkalla Lahteen vankijoukko yhtä lukuun ottamatta kuitenkin teloitettiin ampumalla Vanajan pitäjässä olevalle Parkun talon pellolle. Sieltä heidän ruumiinsa löytyivät.

Kassanhoitaja Helmi Huttunen päätyi poliisiputkaan ja lopulta lääninvankilaan eli Hämeen linnaan. Sieltä hän pääsi vapaaksi saksalaisten vallattua kaupungin neljä päivää myöhemmin. Isänsä väkivallan uhrina menettänyt kassanhoitaja kuoli vuotta myöhemmin 36-vuotiaana. Aviomiehen ohella häntä jäi kaipaamaan reilun vuoden ikäinen poika.

Suurin osa surmatun tullipäällysmiehen lapsista oli vuonna 1906 suomentanut sukunimensä Abrahamssonista Kesäjärveksi. Kassanhoitajan veli oli tunnettu hämeenlinnalaisurheilija Lauri Ananias Kesäjärvi, josta kevään 1918 päätyttyä tuli kaupungin poliisipäällikkö lähes 40 vuodeksi. Myös hän oli mukana tutkimassa tullikamarin vahinkoja saksalaisten tultua.

Abrahamssonin surmapäivänä Bergman ja Petäjä lähtivät pakoon kohti Lahtea ja heittivät kiväärinsä pois matkalla. Saksalaiset sotilaat ottivat heidät vangiksi Vesalan kylässä Lahden lähellä, ja he joutuivat odottamaan tuomiotaan Lahden vankileirissä. Petäjä onnistui karkaamaan, mutta jäi uudelleen kiinni. Hän joutui saksalaisten pakkotyöhön Inkeroisiin. Petäjän puoliso koetti turhaan vakuuttaa saksalaisille miehensä syyttömyyttä. Syyskuussa 1918 valtiorikosoikeus tuomitsi Vuorimies/Bergmanin ja Petäjän kahdeksan ja kymmenen vuoden vankeustuomioihin sekä menettämään virkansa ja kansalaisluottamuksensa. Vuorimiestä ei tuomittu päällysmies Abrahamssonin murhasta, vaan avunannosta valtiopetokseen, omaisuuden anastamiseen ja luvattomiin kotitarkastuksiin. Petäjä sen sijaan sai näiden lisäksi syytteen avunannosta murhaan.

Vuonna 2018 Tullin historiamuisteluissa paneudutaan vuoden 1918 vaiheikkaisiin ja samalla traagisiin tapahtumiin. Vaikka Tulli ei ollut tapahtumissa kovin keskeinen toimija, se oli valtiovallan ytimessä. Taisteltaessa valtiosta myös Tulli joutui kriisiin mukaan.

 

 

Lehdistötiedotteet