Sata vuotta sitten: Neuvostot ja komissaarit tullikamareissa

9.3.2018 7.00
Tiedote

Helmikuun alussa useiden tullikamarien salkoihin oli vedetty punaiset liput. Kansanvaltuuskunnan raha-asiain osasto ilmoitti 22. helmikuuta 1918 Suomen tullineuvostolle, että jokaiseen tullitoimipaikkaan oli perustettava paikallisia tullivalvojakuntia. Näiden nimeksi vakiintui tullikamarineuvosto, ja tullikamareille asetettiin erityiset valtuutetut valvojat eli komissaarit. Läheskään kaikki työhön jääneet tullimiehet eivät olleet uudesta ”neuvostovallasta” innostuneita.

Jotkut tullikamarit muodostivat omat paikallisneuvostonsa jo ennen valtakunnallisen tullineuvoston perustamista. Turussa Tullimiesliiton paikallisosaston vuosikokous ehdotti 12. helmikuuta 1918 oman neuvoston perustamista. Sen tehtävät haluttiin kuitenkin rajata tullikamarin omaisuuden valvomiseen siihen saakka, kunnes virkamiehet olisivat tulleet takaisin töihin. Ensimmäisten joukossa neuvoston perusti myös suuri Viipurin tullikamari. Valtakunnallisen tullineuvoston puheenjohtaja eli Tullin ”punainen pääjohtaja” oli turkulainen tullivartija Alfred Blomqvist. Turun tullikamarikomissaarina oli tullivartija Juho Vilhelm Laine. Viipurissa taas valtuutettuna hääri tullivartija Väinö Väre.

Helsingissä Tullimiesliiton paikallisosaston muodostama palkkakomitea muuntui sujuvasti seitsenjäseniseksi tullikamarineuvostoksi. Tullivartijat suostuivat neuvostoon vain sillä ehdolla, että osanotto oli tilapäistä. Komissaariksi ryhtyi vasta pitkän vastustelun jälkeen tullipäällysmies Ludvig Aunola. Helmikuun puolivälissä myös satama- ja teollisuuskaupunki Kotkaan valittiin viisimiehinen neuvosto. Kotkassa epäröinti oli selvästi vähäisempää, ja sikäläinen tullivartija Oskar Alvar Granlund ryhtyi tullikamarin komissaariksi mielihyvin. Neuvosto ja komissaari valittiin helmikuun lopussa Rajajoen tullitoimistossa Venäjän rajalla. Lisäksi Venäjän maarajan pienet tulliasemat saivat valittua yhteisen komissaarin. Myös lähellä rintamaa olevassa pienessä Lahden tullikamarissa pidettiin helmikuun lopussa vaali, jossa valittiin neuvosto ja ”tullikamarin valvoja” eli komissaari.

Neuvostojen tehtäviä ei ollut määritelty sen täsmällisemmin. Käytännössä komissaarit olivat toimipaikkojen esimiehiä, ja neuvostot ottivat haltuunsa tullikamarien kassat ja asiakirjat. Tässä jouduttiin turvautumaan pakkokeinoihin, koska lakkoon menneet kassanhoitajat olivat vieneet kassakaappien avaimet mukanaan kotiin. Helsingissä tullivartijoiden onnistui taivutella kassanhoitaja työpaikalle ja luovuttamaan heille avaimet. Turussa sen sijaan kassanhoitaja oli tuotava paikalle pakolla. Viipurissa luovuttamista helpotti se, että tullinhoitaja Karl Erik Åkesson suhtautui punaisiin vähemmän vihamielisesti. Karjalan kannaksen pienemmillä vartioasemilla sen sijaan oltiin komissaarivaaliin niin innokkaita, että tullineuvosto joutui estelemään – kaikkialle komissaareja ei sentään haluttu.

Tampereella tullinhoitaja Frederik William Bärlund sulki tullikamarin ovet heti tammikuun lopussa. Pari päivää myöhemmin saapui joukko punakaartilaisia ottamaan tullikamaria haltuunsa. Pakkahuoneelta takavarikoitiin elintarvehallituksen maahantuomaa lihaa, iso erä taskukelloja ja viisi laatikollista viinejä, joista kaksi laatikkoa kerrottiin juodun paikan päällä saman tien.

Vaikka Tampere oli yksi punaisten valtakeskuksista, tullihenkilökunta suhtautui siellä vallankumoukseen varsin vastahakoisesti. Vasta kun Suomen tullineuvoston jäsen August Salmela saapui helmikuun lopulla Helsingistä, hänen onnistui taivutella tullivartijoista kaksi suostumaan palvelukseen. Yhtenä houkuttimena olivat palkankorotukset. Neuvostoa ja komissaaria ei kuitenkaan saatu koskaan valittua. Komissaari Tampereelle oli määrättävä Turusta. Tehtävän sai 6. maaliskuuta Turun tullikamarineuvoston jäsen, tullivartija Alfred Karlsson. Karlsson oli hoitanut Turun kassatehtäviä. Tampereelle saavuttuaan hän ensi töikseen ajoi pois tullikamarirakennuksessa asuneen, töistä kieltäytyneen päällysmiehen.

Porissa ja Raumalla, joissa työskentely jatkui, neuvostoon suhtauduttiin kielteisesti. Vaaleja ei Suomen tullineuvoston toistuvista kehotuksista huolimatta suostuttu järjestämään kummassakaan. Asiaa ei auttanut edes Salmelan agitointivisiitti Raumalle ja puhelinsoitto Poriin. Rauman tullimiehet olivat jo maaliskuun alussa todenneet, että ”tällaisena murrosaikana, jota Suomen kansa nykyään elää” oli ”sopimatonta asettua puolelle taikka toiselle”. Niissä toimipaikoissa, joissa kukaan ei helmikuun jälkeen ollut töissä, ei luonnollisestikaan voinut puhua vaaleista mitään.

Tampereen upouusi tullikamari ja pakkahuone 1900-luvun alussa

Vuonna 2018 Tullin historiamuisteluissa paneudutaan vuoden 1918 vaiheikkaisiin ja samalla traagisiin tapahtumiin. Vaikka Tulli ei ollut tapahtumissa kovin keskeinen toimija, se oli valtiovallan ytimessä. Taisteltaessa valtiosta myös Tulli joutui kriisiin mukaan. 

Artikkeli Lehdistötiedotteet Sata vuotta sitten