Hyppää sisältöön

Hyvä tullivarastoinnin asiakas - tullivarastoinnin ilmoitukset muuttuvat sähköisesti annettaviksi 2019

Julkaisuajankohta 10.9.2018 14.24
Tiedote

Jatkossa tullivarastoinnin ilmoitukset annetaan tullille sähköisesti, joko nettipalvelun kautta tai yrityksen omasta järjestelmästä suorana sanoma-asiointina. Alustavien suunnitelmien mukaan nettiasiointi avataan kaikille maaliskuussa 2019 ja sanoma-asiointi saman kevään aikana. Tullivarastoinnin sähköinen ilmoittaminen tulee pakolliseksi muutaman kuukauden kuluessa käyttöönoton jälkeen.

Huomioithan muutokset ajoissa

  • Ilmoituksen tietosisältö uudistuu: varastotunnisteena on käytettävä uudenmuotoista tunnistetta, tavaran nimike on ilmoitettava vähintään kuuden (6) numeron tarkkuudella ja tavarasta on ilmoitettava tilastoarvo.
  • Ilmoituksesi saa Tullilta MRN- ja tavaraeränumerot, jotka on merkittävä tullivaraston kirjanpitoon ja annettava tiedoksi seuraavan tulli-ilmoituksen tekijälle. Nykyistä varastoonpanonumeroa voit halutessasi käyttää omana ilmoittajan viitenumeronasi.
  • Voit antaa ilmoituksen myös ennakolta, 30 päivää ennen tavaran esittämistä jos edeltävän ilmoituksen viitteet ovat tiedossa.
  • Ilmoitukset käsitellään Sähköisessä palvelukeskuksessa, joka on auki 24/7.
  • Tullivaraston kirjanpidosta vastaavan on annettava myös päättämisilmoitus kun tavarat on asetettu johonkin toiseen menettelyyn tai jälleenviety.
  • Sähköisiä tullivarastointi-ilmoituksia antaessasi sinulla tulee olla EORI-tunnus. Hae EORI-numero Tullista, ellei yrityksesi ole jo EORI-rekisteröitynyt.

Tiedotamme uudistuksen tarkemmasta aikataulusta Tullin verkkosivuilla syksyn aikana.

Lisätietoa tulli.fi -sivustolla
Yritysasiakkaat > Ajankohtaista yritysasiakkaille > Asiakastiedote 18.4.2018:Tullivarastoinnin ilmoittaminen sähköistyy 2019
Yritysasiakkaat > Tullin asiakkaana > Verkkoseminaarit 16.5.2018: Uudistuva tulli-ilmoittaminen
Tietoa asiointipalveluista > Haku- ja kyselypalvelut > EORI
EORIn voimassaolon tarkistaminen: Euroopan Komissio >Verotus ja tulliliitto >Verotuksen ja tulliliiton pääosaston tietokannat >EORI > EORI-numeron validointi
Voit kysyä lisää myös sähköpostitse: UCC(at)tulli.fi.

Customer notice Uudistuvan lainsäädännön ja tulli-ilmoittamisen tiedotteet