50 vuotta sitten: Suomen ja Norjan rajatulliyhteistyö käynnistyy
Vuosien neuvottelut tuottivat viimein tuloksen 25. elokuuta 1969, kun Suomi ja Norja vaihtoivat solmimansa rajatulliyhteistyösopimuksen ratifioimiskirjat. Uusi sopimus astui virallisesti voimaan kuukautta myöhemmin. Toden teolla menestyksekäs tulliyhteistyö Suomen ja Norjan välillä saattoi alkaa vuoden 1970 alusta. Tulliyhteistyö oli kiinteä osa pohjoismaista yhteistyötä. Tarkoituksena oli alusta saakka helpottaa kansalaisten, yritysten ja samalla myös viranomaisten toimintaa.
Pohjoismainen yhteistyö eli 1950-luvulla vahvaa nousukautta. Keskinäisiä kontakteja haluttiin lisätä ja helpottaa. Vuodesta 1952 lähtien Pohjoismaiden kansalaiset saivat liikkua maasta toiseen ilman passia. Vuonna 1958 kaikki passintarkastukset poistuivat Pohjoismaiden välisiltä rajoilta. Vapaaksi tuli myös asuminen ja työskentely toisen Pohjoismaan alueella.
Vuonna 1956 Pohjoismaiden neuvosto hyväksyi uuden ehdotuksen, jolla oli merkitystä Tullin kannalta. Ehdotuksen olivat tehneet norjalaisedustajat. Tarkoitus oli helpottaa rajat ylittävien tavaroiden tulliselvitystä ja tullivalvontaa. Suunnitteilla oli yhteispohjoismainen tulliliitto, jossa tullimenettelyt ja tullitariffit olisi yhtenäistetty sekä lopulta siirrytty tullivapaaseen keskinäiseen kaupankäyntiin. Samaan aikaan Eurooppaan oli syntymässä muitakin vapaakauppa-alueita. Käyttöön tuli myös pohjoismainen passitusalue, joka nopeutti varsinkin tavaran kauttakuljetuksia yhteisellä tietullipassilla.
Norjalaisten ehdotukseen sisältyi myös tullivalvonnan yhdenmukaistaminen. Jopa tullihenkilöstön yhteiskäyttö eri Pohjoismaiden kesken haluttiin tehdä mahdolliseksi. Pian Norja ja Ruotsi organisoivat keskinäisen maarajansa uudelleen. Lokakuusta 1958 lähtien tulliselvitys ja tullivalvonta suoritettiin vain jommallakummalla puolella rajaa, joten toisen valtion tulliasemat voitiin lopettaa. Tällaisen katsottiin vähentävän paitsi kansalaisten ja yritysten kustannuksia, myös tulevan valtiovallalle edullisemmaksi. Lisäksi kasvavan kaupankäynnin uskottiin tuovan valtioille uusia verotuloja.
Vuonna 1962 Suomi ja Ruotsi solmivat rajatulliyhteistyösopimuksen, jossa sovittiin, että tulliselvitys ja tullivalvontatoimenpiteet voitiin tehdä myös toisen valtion alueella, ja sen saattoivat tehdä myös toisen maan tullivirkamiehet. Suomalaiset tullimiehet saivat esimerkiksi takavarikoida Ruotsiin salakuljetettavaa tavaraa. Norjalaistenkin kanssa oltiin jo päästy läheisiin väleihin.
Mullistavaa ja ainutlaatuista 1950-luvun lopun pohjoismaisissa tullijärjestelyissä oli se, että toisen valtion viranomaiset saivat valvoa myös toisen maan säädöksiä. Mahdollisia ongelmia saattoi kuitenkin tulla erilaisista säädöksistä ja niiden kielestä. Ruotsalaiset ja norjalaiset ymmärsivät onneksi toisiaan, ja Ruotsin ja Suomen tulliviranomaisia taas helpotti se, että useat heistä käyttivät yhteistä kieltä, Tornionjokilaakson suomea eli meänkieltä. Suomen ja Ruotsin rajalla tulliselvitys tullattaville tavaroille tehtiin paikasta riippuen vain rajan jommallakummalla puolella.
Sopimus Suomen ja Norjan välillä
Ruotsin ja Norjan sekä Ruotsin ja Suomen rajatulliyhteistyön todettiin pian toimivan erittäin hyvin. Suomalaiset tekivätkin norjalaisille aloitteen samanlaisesta sopimuksesta lähes heti, kun Ruotsin-sopimus oli saatettu voimaan. Suomen ja Norjan välinen liikenne oli kasvussa. Syynä olivat uudet tieyhteydet ja autoliikenteen voimakas kehitys. Kilpisjärven ja Karigasniemen rajanylityspaikat olivat avautuneet liikenteelle 1940-luvulla, ja nyt avattiin myös Utsjoki ja Kivilompolo.
Rajatulliyhteistyösopimuksen saaminen Suomen ja Norjan välille vei kuitenkin hieman aikaa. Tullihallituksen ja ulkoasiainministeriön välisestä kirjeenvaihdosta selviää, että Suomen puolelta oltiin valmiita sopimusneuvotteluihin, mutta Norjassa asia takkusi. Siellä asiaa päästiin käsittelemään asiaa kunnolla vasta vuonna 1965, koska kysymys rajatulliyhteistyöstä oli laajalla lausuntokierroksella. Meni vielä kolme vuotta, ennen kuin Norja oli valmis allekirjoittamaan sopimuksen. Suomi ja Norja allekirjoittivat valtioiden välisen rajatulliyhteistyösopimuksen 10. joulukuuta 1968. Sen jälkeen, kun eduskunta oli hyväksynyt sopimuksen, tasavallan presidentti Urho Kekkonen vahvisti sitä koskevan lain 13. kesäkuuta 1969. Rajatulliyhteistyösopimus ratifioitiin 25. elokuuta 1969 ja tuli voimaan kuukautta myöhemmin. Sopimus rekisteröitiin vielä YK:ssa 27. lokakuuta 1969.
Sisällöltään sopimus oli hyvin samanlainen kuin Suomen ja Ruotsin rajatulliyhteistyösopimus. Yksi merkittävä poikkeus oli molemmin puolin valtakunnan rajaa olevan valvontavyöhykkeen leveys. Suomen ja Ruotsin välinen valvontavyöhyke oli kolme kilometriä, mutta Suomen ja Norjan välille se määriteltiin seitsemän kilometrin pituiseksi. Leveämpää valvontavyöhykettä perusteltiin sillä, että
”- - Suomen ja Norjan välinen valtakunnan raja etupäässä kulkee asumattomien seutujen läpi ja että kaikki nykyiset samoin kuin tulevaisuudessakin perustettavat tulliasemat sijaitsevat tuon seitsemän kilometrin levyisen alueen sisäpuolella, joten ei ole tarpeen julistaa mitään maanteitä valvontavyöhykkeiksi - -”.
Suomen ja Norjan tullien tehtäväksi tuli kummankin valtion tuonti- ja vientimääräyksien valvominen valvontavyöhykkeellä. Tämä tarkoitti sitä, että matkustajan tarvitsi pysähtyä tullitarkastukseen vain kerran, mikä nopeutti matkustajaliikennettä sekä kauppatavaroita kuljettavien ajoneuvojen rajanylitystä. Käytännössä osalla rajanylityspaikoista kummankin maan tullitoimenpiteet hoiti Suomi, osalla niistä vastasi Norja. Kilpisjärvellä työskenteli kummankin maan tullimiehiä.
Rajatulliyhteistyö Norjan kanssa jatkuu edelleen. Suomen ja Norjan välisellä rajalla siitä vastaavat nykyisin Kilpisjärven, Kivilompolon, Karigasniemen, Utsjoen, Nuorgamin ja Näätämön tulliasemat. Edes Suomen liittyminen Euroopan unioniin vuonna 1995 ei lopettanut yhteistyötä Norjan kanssa. Rajatulliyhteistyösopimukseen tehtiin vain lisäys, jonka mukaan Suomen alueella on toimittava EU:n tullimääräyksien mukaan. Vahvalla pohjalla toimiva pohjoismainen rajatulliyhteistyö on osoittautunut elinvoimaiseksi ja tehokkaaksi. Yhteistyön tulevaisuus näyttää valoisalta.
Lähteet: Tullihallituksen kirjeet (Tullin arkisto); Ulkoministeriön kirjeet (Ulkoministeriön arkisto)
