Hyppää sisältöön

Kiina noussut suurimpien kauppakumppaneiden joukkoon
Ulkomaankauppa 17 %:n kasvussa vuonna 2006

Julkaisuajankohta 9.2.2007 10.00 | Julkaistu suomeksi 16.2.2017 klo 14.34
Tiedote

Ennakkotietojen mukaan Suomen vienti kasvoi viime vuonna 17 % ja kohosi 61,3 miljardiin euroon. Tuonnin arvo oli vajaat 54,8 miljardia euroa eli 16 % suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Kauppataseeseen kertyi viime vuonna ylijäämää miltei 6,6 miljardia euroa, kun ylijäämä vuonna 2005 oli 5,4 miljardia euroa.

EU:n osuus viime vuoden viennistä oli 56,9 % ja tuonnista 55,3 %. EU:n vientiosuus on pysynyt suunnilleen edellisvuotisella tasolla, mutta tuontiosuus on supistunut selvästi, kun tuonti EU:n ulkopuolelta on kasvanut EU-tuontia nopeammin. Erityisesti Venäjä, Kiina ja Norja ovat kasvattaneet ulkokaupan tuontia.

Useimpien päätoimialojen vienti oli viime vuonna kasvussa. Metalli-, kone- ja kulkuneuvoteollisuuden vienti lisääntyi lähinnä metallien viennin kasvun ansiosta. Myös kemian teollisuuden vienti oli selvässä kasvussa. Sähköteknisen teollisuuden vienti oli sen sijaan hienoisessa laskussa.

Metallien kaupan kasvu veti viime vuonna raaka-aineiden ja tuotantohyödykkeiden tuonnin vahvaan nousuun. Myös energiatuotteiden tuonti oli selvässä kasvussa lähinnä öljyn tuonnin ansiosta.

Henkilöautojen kauttakuljetukset kasvattivat maantietransitoa

Maantietransito Suomen kautta Venäjälle kohosi vuonna 2006 lähes kolmeen miljoonaan tonniin eli 12 prosenttia suuremmaksi kuin vuonna 2005. Kasvu johtui suureksi osaksi henkilöautojen transitokuljetusten lisääntymisestä. Maantietransitona kuljetettiin n. 530 000 autoa, kun autojen määrä vuotta aikaisemmin oli runsaat 330 000 autoa. Viimevuotisen maantietransiton arvoksi on arvioitu yli 24,7 miljardia euroa. Kotkan asema selvästi suurimpana transitotavaroiden maahantulotoimipaikkana vahvistui entisestään viime vuoden aikana.

Lähes neljännes Venäjälle suuntautuneesta viennistä oli jälleenvientiä vuonna 2005

Suomen viennistä Venäjälle lähes neljännes oli muualla kuin Suomessa tuotettuja tavaroita vuonna 2005. Tärkeimpiä tavararyhmiä jälleenviennissä olivat autot, matkapuhelimet ja erilaiset kodinkoneet (sekä kotitalouskoneet että radiot, televisiot yms.).

Tullihallitus, Tilastoyksikkö
Tiedustelut:
Tilastopäällikkö Timo Koskimäki, puh. 020 492 1851
Tulliylitarkastaja Kari Tähtivaara, puh. 020 492 1844
Tulliylitarkastaja Matti Heiniemi, puh. 020 492 1845
Tilastotiedote