Hyppää sisältöön

Menettelynhaltijan virheelliseen toimintaan puuttuminen

Julkaisuajankohta 13.6.2011 9.19
Tiedote

94/2011, JS/JR,

Tullihallitus

Ohje

Dnro
94/010/11

Päivämäärä
10.6.2011

Kohderyhmät
Tullipiirit
T-passituksen valtuutetut lähettäjät
TIR- ja T-passituksen valtuutetut vastaanottajat

Tausta

Tullihallitus on 27.1.2010 julkaissut kirjeen koskien sanktiointikäytäntöjä passituksessa. Kirje käsitteli lähinnä laiminlyöntejä passituksessa ja virheellisyyksiä passitusilmoituksissa. Tällä nyt annettavalla ohjeella täsmennetään sitä kuinka luvan myöntäjä voi puuttua valtuutetun toimijan virheelliseen toimintaan.   

Tullin havaitessa, että luvanhaltija ei noudata luvan määräyksiä tai muutoin toimii vastoin luvan myöntämiselle laissa asetettuja edellytyksiä, tulli ensisijaisesti ohjaa luvanhaltijan toimintaa. Jos tullin ohjauksesta ja ohjeistuksesta huolimatta valtuutetun toimijan havaitaan toimivan lupaehtoja tai passitussäännöksiä vastaan, voi luvan myöntänyt tullipiiri tehdä päätöksen sanktioinnista. Mikäli säännösten vastainen toiminta on erityisen moitittavaa tai toistuvaa, Tullin on syytä arvioida ovatko luvan myöntämisen edellytykset lakanneet olemasta olemassa.

Sellaista yleistä ohjeistusta valtuutetun lähettäjän luvanvastaisesta toiminnasta, joka aina johtaisi luvan kumoamiseen, ei voi antaa. Tullin tekemät päätökset luvan kumoamisesta on tehtävä aina tapauskohtaisesti ja tätä ohjetta voi käyttää suuntaa antavana asiakirjana.

Lainsäädäntö

Tullikoodeksin soveltamisasetuksen 373 artiklan 1c-kohdan mukaan lupa yksinkertaistettuun menettelyyn voidaan antaa henkilöille, jotka eivät ole syyllistyneet tulli- tai verolainsäädännön vakavaan tai toistuvaan rikkomiseen. Tämän lisäksi tullikoodeksin artiklan 8 mukaan lupaan johtanut päätös on peruttava, jos se on tehty epätarkkojen tai puutteellisten tietojen perusteella ja tullikoodeksin artiklan 9 mukaan päätös on kumottava tai sitä on muutettava, jos yksi tai useampi sen tekemisen edellytyksistä ei ole täyttynyt tai ei enää täyty.

Ohjeistus ja sanktiointikäytännöt

Mikäli asiakkaan toiminnassa on havaittu virheitä tai tullimenettelyllisiä laiminlyöntejä, on tullin ensimmäinen toimenpide yleensä asiakkaiden neuvominen ja ohjaaminen. Ohjeistuksen jälkeen sanktiokäytäntö tapauksesta riippuen voidaan aloittaa ns. sanktiointi- ja ohjeistusasteikon lievimmästä muodosta. Ensin annetaan esimerkiksi kirjallinen huomautus ja sen jälkeen mahdollisesti määrätään toimijalle virhemaksuja. Lopulta, mikäli muut keinot eivät ole tehonneet, tulee luvanmyöntäjän harkita valtuutetun toimijan luvan voimassaolon edellytyksiä.

Valtuutetun toimijan luvan kumoaminen voi olla tarpeen myös ilman erillistä ohjausta tai siihen liittyvää sanktiointia. Tämä vaihtoehto tulee huomioida silloin, kun luvan voimassaolon edellytykset eivät täyty tai toimija on toistuvasti rikkonut tullilainsäädäntöä tai valtuutetun toimijan luvassa asetettuja ehtoja. Tyhjentävää listaa tilanteista, jotka voivat johtaa luvan voimassaolon edellytysten uudelleenarviointiin, on mahdotonta laatia. Syitä luvan voimassaolon uudelleenarvioinnille voivat olla esimerkiksi:

  • Passituksia on jäänyt päättämättä.
  • Passitetun tavaran purkaminen on aloitettu ennen kuin tullista on saatu purkauslupa. Näissä tapauksissa toimija on voinut pyytää purkauslupaa, mutta sitä ei ole ehditty saada ennen purkauksen aloittamista. Tai toimija ei ole edes pyytänyt purkauslupaa ennen tavaroiden purkamisen aloittamista. Tavaran katsotaan luvattoman purkauksen aloittamisen jälkeen poistuneen tullivalvonnasta.
  • Tullisinetin rikkominen ilman tullin lupaa (huom. ei ns. force majeure- tilanteet).
  • Tavarankuvaus tai -paljous on toistuvasti puutteellinen tai virheellinen.
  • Passituksesta vastaava ei seuraa viitemäärän riittävyyttä; viitemäärä toistuvasti ylitetty.
  • Passituksille asetettuja määräaikoja ei ole noudatettu.
  • Passituksen peruutuspyyntö on tullut passituksen määräajan jälkeen tai perusteeton useamman passitusilmoituksen antaminen samalle tavaraerälle.
  • Passituksen varamenettelyä on käytetty useammin kuin 2 % vuositasolla.
  • Purkaustulosten antaminen tapahtuu toistuvasti myöhässä.

Edellä kuvatut tilanteet ovat esimerkinomaisia ja suuntaa-antavia.

THT