Hyppää sisältöön

Venäläisen puun kiintiöjakson toinen osa alkoi 1.8.2013

Julkaisuajankohta 12.8.2013 12.58
Tiedote

106/2013, MSR

Vuoden 2013 kiintiöjakson ensimmäinen osa päättyi 31.7. ja toinen osa alkoi 1.8. Ensimmäisen osan aikana perinteisillä tuojilla ja uusilla tuojilla on erilliset kiintiönsä. Toisen osan aikana molemmat hakevat samasta kiintiöstä.

Kiintiöjakson toisen osan aikana kullekin tuojalle myönnetään enintään 5 prosenttia kunkin tuoteryhmän jäljellä olevasta tariffikiintiöstä (komission asetus nro 498/2012, 5 artikla). Tällä hetkellä 5 prosentin enimmäismäärä tarkoittaa noin 223.000 m3 kuusen osalta ja noin 133.000 m3 männyn osalta. Täsmällisiä lukuja ei ole mahdollista ilmoittaa, koska niihin tulee muutoksia, esim. jos kiintiömääriä palautetaan kiintiöön.

Komission nettisivuilta voi seurata kiintiön täyttymistä:
http://trade.ec.europa.eu/sigl/querywood.htm

Kiintiötä jaetaan hakijoille hakemisjärjestyksessä (enintään 5 %), kunnes kiintiö tulee täyteen.

Komissio on siirtänyt kiintiöjakson 2012 kiintiöstä käyttämättömiä määriä kiintiöjakson 2013 kiintiöön. EU:n ja Venäjän välisen pöytäkirjan mukaan komissio voi siirtää enintään 7 prosenttia tariffikiintiön kokonaismääristä seuraavan kalenterivuoden vastaavaan kiintiöön, jos ilmoittaa asiasta Venäjän viranomaisille.

Lisätietoja: Minna Raitanen, puh. 040 332 2419


                                 

THT