Hyppää sisältöön

Ulkomaankauppatilastojen laatu edellisvuoden tasolla

Julkaisuajankohta 2.9.2010 9.00 | Julkaistu suomeksi 8.2.2017 klo 11.14
Tiedote

Tullihallituksen ennakkotilastoina kuukausittain ilmoittamat viennin ja tuonnin arvot poikkesivat vuonna 2009 tilastovuoden lopullisista luvuista suunnilleen saman verran kuin vuotta aiemmin. Etenkin viennin ennakolliset arvot olivat lähellä lopullisia arvoja.

Viime vuoden lopullisiin vientitilastoihin kertyi 467 milj. euroa enemmän kuin ennakkotilastoissa arvioitiin. Tämä oli 1,1 % koko viennin arvosta. Edellisenä vuonna lopullisiin vientitilastoihin tuli 0,7 % lisää. Tuonnin lopullisiin tilastoihin lisäys oli 1 459 milj. euroa eli 3,5 % koko tuonnin arvosta. Vuotta aiemmin lisäys oli 3,6 %. Etenkin tuontiin EU-alueelta tulee yleensä runsaasti korjauksia.

Kun tuonti korjaantui vientiä selvästi enemmän, heikkeni kauppataseen ylijäämä kuukausiennakkojen 2,4 mrd. eurosta lopulliseen 1,4 mrd. euroon.

Tilastojen korjaantumiseen vaikuttavat keskeisesti viiveet ja epätäydellisyydet tilastoaineiston kertymisessä. Lisäksi kunkin kuukauden tilastot käyvät läpi tarkastusprosessin, jossa korjauksia voi tulla myös aiempina kuukausina julkaistuihin tilastoihin. Tyypillisiä virheitä tilastoilmoituksissa ovat mm. virheellinen tavaranimike tai maakoodi sekä virheet arvo- ja paljoustiedoissa. Sisäkaupan tilastotiedot tarkistetaan vertaamalla niitä myös arvonlisäverotietoihin.

Eniten korjauksia tulee tyypillisesti tilastokuukautta seuraavan ja sitä seuraavan kuukauden aikana. Sen jälkeen tilastokuukauden arvot ovat jo melko lähellä lopullisia arvoja. Kunkin kuukauden tilastojulkistuksissa julkaistaan myös tilastovuoden aikaisempien kuukausien päivitetyt tiedot. Edellisen tilastovuoden lukuja päivitetään viimeisen kerran elokuussa, jolloin julkaistaan myös kuluvan tilastovuoden luvut kesäkuuhun asti.

Aiemmin kunkin tilastovuoden lopulliset tilastot julkaistiin seuraavan vuoden toukokuun aikana. Julkaisuaikataulua on nyt viivästetty, jotta varsinkin edellisen vuoden loppukuukausien tilastojen laatua voitaisiin edelleen parantaa. Tulli noudattaa täten jatkossa Eurostatin suositusta lopullisten tilastojen julkaisuajankohdasta.

EU:n ja sen jäsenmaiden tilastojen laatu on keskeisesti esillä EU:n tilastoviraston Eurostatin toiminnassa. Yhteistyössä jäsenmaiden kanssa mm. kehitetään ennakollisten tilastotietojen arviointimenetelmiä.

Kuukausittaiset ennakot ja lopulliset tiedot käyvät ilmi oheisesta taulukosta.

Taulukko 1. Tuonnin ja viennin ennakkotiedot sekä lopulliset luvut kuukausittain vuonna 2009, milj. euroa
Kuukausi Tuonti Vienti
Ennakkotiedot Lopulliset luvut Ennakkotiedot Lopulliset luvut
Tammikuu 3 425 3 530 3 385 3 409
Helmikuu 3 535 3 577 3 560 3 603
Maaliskuu 3 835 3 976 3 815 3 859
Huhtikuu 3 260 3 410 4 005 4 052
Toukokuu 3 345 3 441 3 435 3 474
Kesäkuu 3 370 3 502 3 695 3 752
Heinäkuu 3 325 3 408 3 470 3 512
Elokuu 3 225 3 302 3 150 3 180
Syyskuu 3 915 4 057 3 675 3 738
Lokakuu 3 640 3 804 5 015 5 062
Marraskuu 3 720 3 900 3 840 3 844
Joulukuu 3 600 3 747 3 550 3 577
Yhteensä 42 195 43 654 44 595 45 062
Erotus milj. e   1 459   467
Poikkeama %   3,5   1,1

Ulkomaankauppatilastojen korjaantuminen ennakkotiedoista lopullisiin 2002-2009, prosenttia viennin ja tuonnin arvosta

Tullihallitus julkaisee ennakkotiedot 40 päivän kuluessa tilastokuukauden päättymisen jälkeen. Yksityiskohtaiset tilastot kunkin kuukauden ulkomaankaupasta julkaistaan noin 9 viikkoa tilastokuukauden jälkeen. Kunkin vuoden lopulliset tilastot julkaistaan seuraavan vuoden elokuun lopussa.

Tullihallituksen julkaisemat ulkomaankauppatilastot kuuluvat Suomen viralliseen tilastoon.

Tarkempia tietoja ulkomaankauppatilastojen laadintaperusteista löytyy Tullin Internet-sivuilta kohdasta Ulkomaankauppatilastot. Sivuilta käy ilmi myös julkaisuaikataulu kuukausiennakoille ja kuukausitilastoille.

Kaikki Tullihallituksen julkaisemat katsaukset ulkomaankaupasta ovat maksutta luettavissa Tullin Internet-sivuilla. Lisäksi sivuilta löytyy tilastotaulukkoja ja tilastografiikkaa ulkomaankaupasta. Asiakkaiden käytössä on myös maksuton tilastotietokanta Uljas (http://uljas.tulli.fi/), josta voi poimia tarkempia maa- ja tavarakohtaisia tilastotietoja ulkomaankaupasta.

Tullihallitus, Tilastoyksikkö
Lisätietoja: tilastojohtaja Timo Koskimäki, gsm 040 332 1851 tai tulliylitarkastaja Olli-Pekka Penttilä, gsm 040 332 1862
Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi
Tilastotiedote