Hyppää sisältöön

Tullivarastoinnin sanomakuvaukset on julkaistu

Julkaisuajankohta 14.6.2018 15.00
Tiedote

Tullivarastoinnin ilmoitukset muuttuvat sähköisiksi. Ilmoitukset on jatkossa mahdollista antaa tullille joko nettipalvelun kautta tai suorana sanoma-asiointina yrityksen omasta järjestelmästä. Alustavien suunnitelmien mukaan nettipalvelu otetaan käyttöön keväällä 2019 ja sanoma-asiointi sen jälkeen.

Sanoma-asioinnissa tullivarastoinnin ilmoitukset annetaan Tullin määritysten eli sanomakuvausten mukaisina uuteen tulliselvitysjärjestelmään (UTU). Tullivarastoinnin sanomakuvausten ensimmäinen versio on julkaistu Tullin nettisivuilla. Sanomakuvaukset sisältävät johdannon, sanomaliikenneoppaan, sanomien tietosisällöt, esimerkkejä tullivarastoinnissa käytettävistä koodeista sekä vakiomuotoisen tullivarastointi-ilmoituksen sanomarakenteen. Kuvaukset ovat alustavia, ja niitä täydennetään ja tarkennetaan syyskuun aikana. Myös sanomien numerointi voi vielä muuttua EU:n keskitetyn tulliselvityksen tarkennusten myötä. Tullivarastoinnin sanoma-asioinnin myöhemmässä vaiheessa otetaan myös käyttöön sähköinen oikaisu- ja mitätöintipyyntö, jotka asiakas voi lähettää tullille. Tämän käyttöönotosta tiedotetaan erikseen.

Tullivarastoinnin sanoma-asiointi tulee poikkeamaan tietyltä osin muissa Tullin järjestelmissä käytettävästä suorasta sanoma-asioinnista. Myös näistä muutoksista tiedotetaan tarkemmin syksyllä.

Lisätietoa:
Asiakastiedote 18.4.2018: Tullivarastoinnin ilmoittaminen sähköistyy 2019

Kommentteja ja kysymyksiä voi lähettää:
Kimmo Lampinen ja Minna Gustafsson, etunimi.sukunimi(at)tulli.fi

Uudistuvan lainsäädännön ja tulli-ilmoittamisen tiedotteet