Hyppää sisältöön

Tullin hylkäämien tuotteiden kunnostukseen muutoksia

Julkaisuajankohta 29.5.2019 11.10
Tiedote

Tullilaboratorion tutkimusten perusteella määräystenvastaiseksi todettu tuote voidaan määrätyissä tapauksissa kunnostaa, jolloin tuote-erä vapautuu tullin valvonnasta hyväksyttävän kunnostuksen jälkeen. Usein kunnostus koskee merkintöjen korjaamista, jolloin tuotteisiin liitetään tullin hyväksymät etiketit. Kunnostus voi myös edellyttää uusia laboratoriossa tehtäviä tutkimuksia.

Tulli voi kantaa kunnostettaville tuotteille tehtävistä uusintatutkimuksista maksun maksuasetuksen (Valtiovarainministeriön asetus Tullin suoritteiden maksullisuudesta 1280/2018) perusteella. Elintarvikelainsäädännön soveltamisalaan kuuluvien tavaroiden uusintatutkimuksille maksu on 207 euroa ja kuluttajaturvallisuuslain soveltamisalaan kuuluville tavaroille 294 euroa. Maksut kannetaan kunnostettaville tuotteille tehtävistä laboratoriotutkimuksista tai tuotteeseen liitettävien merkintöjen tarkastamisesta. Kuitenkin merkintöjen tarkastamisesta kannetaan maksu vain niissä tapauksissa, kun toimija esittää useita versioita uusista merkinnöistä sen jälkeen, kun tulli on osoittanut tuotteessa todetut virheet.

Tulli muistuttaa, että toimijalla on velvollisuus olla perillä oman alansa lainsäädännöstä ja tuotteisiin kohdistuvista vaatimuksista. Viranomaisella on velvollisuus antaa toimijoille ohjausta ja neuvontaa, mikä ei tarkoita esimerkiksi pakkausmerkintöjen tekemistä toimijan puolesta. Joissakin tapauksissa merkintöjen tekeminen voi olla toimijalle haasteellista, jolloin apua on saatavana esimerkiksi asiantuntijoiden (kuten Ruokavirasto tai Tukes) verkkosivuilta tai kyseistä palvelua tarjoavista yrityksistä.

Tullilaboratorion tiedotteet