Hyppää sisältöön

Tulli paljasti: Salakuljetettua nuuskaa postiennakkolähetyksinä eri puolille Suomea

Julkaisuajankohta 2.2.2017 9.00
Tiedote

Tullin esitutkinnan perusteella suomalaisen mieshenkilön epäillään salakuljettaneen Ruotsista noin 320 kiloa nuuskaa ja myyneen edelleen maahantuodun nuuskan pääasiassa postiennakkolähetyksinä. Vältettyjen valmisteverojen määrä on noin 118 000 euroa.

Tulli on tutkinut rikoskokonaisuutta, jossa suomalaisen miehen epäillään tuoneen Ruotsista Tornion kautta Keski-Suomeen nuuskaa kaupallisessa tarkoituksessa. Epäilty on salakuljettanut yhteensä noin 320 kiloa nuuskaa Suomeen syksyn 2014 ja marraskuun 2015 välisenä aikana 19 eri kerralla maksamatta nuuskasta valmisteveroja. Vältettyjen valmisteverojen määrä edelleen myydystä ja kulutukseen päätyneestä nuuskasta on noin 118 000 euroa.

Nuuskaa postiennakkolähetyksinä

Tullin esitutkinnassa selvisi, että epäilty on myynyt henkilöautoissa maahantuomansa nuuskan edelleen pääasiassa postiennakkolähetyksinä ja lähettäneen niitä eri puolelle Suomea. Postiennakkolähetysten määrä oli yhteensä yli 200.

Yli 60 nuuskan ostajaa kuultu esitutkinnan aikana

Tullin esitutkinnan aikana on ollut pidätettynä ja vangittuna yksi suomalainen mieshenkilö. Nuuskan salakuljetustapausta on hänen osaltaan tutkittu törkeänä veropetoksena ja salakuljetuksena. Lisäksi tutkinnan aikana on kuultu yli 60 nuuskan ostajaa epäiltyinä lievästä laittomasta tuontitavaraan ryhtymisestä.

Tapaus on siirtymässä syyteharkintaan Sisä-Suomen syyttäjänvirastoon.

Elokuussa 2016 voimaan tulleen tupakkalain mukaan yksityishenkilö saa omaa henkilökohtaista käyttöään varten tuoda mukanaan yhteensä enintään 1 000 grammaa (kilon) nuuskaa. Nuuskaa ei saa myydä Suomessa.

Lisätietopyynnöt Tullin viestinnän mediapalvelun kautta, p. 0295 517 150

Mediatiedote