Hyppää sisältöön

Tulli paljasti liikemieskaksikon mittavan dopingaineiden salakuljetuksen ja huumausainebisneksen

Julkaisuajankohta 14.9.2017 8.00
Tiedote

Tulli on paljastanut kahden pirkanmaalaisen liikemiehen vuosina 2016–2017 harjoittaman laajamittaisen dopingaineiden maahantuonnin ja törkeän huumausainerikoksen. Pirkanmaalaisten liikemiesten käytössä olleista varastotiloista ja asunnoilta takavarikoitiin doping- ja huumausaineita arviolta 100 000 euron arvosta.

Tullin esitutkinnan mukaan kaksi pirkanmaalaista liikemiestä on salakuljettanut suuria määriä erilaisia nestemäisiä ja tablettimuodossa olevia dopingaineita Suomeen postitse ja kuriirilähetyksinä pääosin Kiinasta ja Latviasta. Vuonna 2016 Tulli takavarikoi Kiinasta tilatun kasvuhormonilähetyksen, jonka vastaanottajaksi oli ilmoitettu suomalaisen tekaistun yrityksen osoite- ja yhteystiedot. Lisäksi Tulli epäilee liikemiesten käyttäneen virolaista metallikauppaa harjoittavaa yhtiötänsä useamman kerran salakuljetettujen dopingainelähetysten vastaanottajana.

Dopingaineiden maahantuonnilla on tavoiteltu huomattavaa rikoshyötyä

Tullin esitutkinnan mukaan dopingainekaupalla on tavoiteltu suurta taloudellista hyötyä. Takavarikoitujen doping- ja huumausaineiden yhteenlaskettu katukauppa-arvo on arviolta 100 000 euroa.

Tulli teki maaliskuussa 2017 etsinnät liikemiesten asuntoihin ja useisiin heidän käytössään olleisiin varastoihin. Pääosin varastotiloista ja myös toisen epäillyn asunnosta Tulli takavarikoi yhteensä yli 8 150 millilitraa ampullimuodossa ollutta testosteronia ja anabolista steroidia sekä yli 25 000 anabolista steroidia vaikuttavana aineena sisältänyttä tablettia. Näiden tavanomaisten dopingaineiden lisäksi Tulli takavarikoi satoja 1–10 millilitran kasvuhormoniampulleja.

Tullin tekemän dopingainetakavarikon laajuutta kuvaa se, että dopingaineita olisi riittänyt yhdelle henkilölle väärinkäyttöön yli 300 käyttöjaksoksi. Oikeuskäytännössä on katsottu törkeän dopingrikoksen tunnusmerkistön täyttyvän jo yli 10 käyttöjakson ylittävissä dopingainemäärissä. Yhdellä käyttöjaksolla tarkoitetaan korkeimman oikeuden linjauksen mukaisesti yhden henkilön keskimääräisesti käyttämää dopingaineiden määrää neljän kuukauden käyttöajanjaksolla.

Tullin esitutkinnassa selvitetyn perusteella on syytä epäillä, että toinen epäillyistä oli välittänyt eteenpäin salakuljetettuja dopingaineita. Välitystapahtumien osalta Tullin esitutkinta on vielä kesken.

Ammattimainen marihuanatuotanto ja muu huumausainerikollisuus

Dopingaineiden rikoskokonaisuutta selvittäessä Tulli paljasti myös liikemiesten huumausainekaupan. Epäiltyjen vuokraamista varastotiloista Tulli takavarikoi peräti 119 eri kasvuvaiheissa olleita Cannabis sativa -kasveja. Kasveista olisi saatu myyntiin kolme kiloa marihuanakukintoa.

Valmista, kuivattua marihuanaa Tulli takavarikoi 467 grammaa. Tullin esitutkinnan mukaan marihuanaa oli myyty vähintään 1 250 grammaa TOR-verkon pimeillä kauppapaikoilla.

Liikemieskaksikon vuokraamista varastotiloista Tullin takavarikoi lisäksi lähes 150 grammaa kokaiinia ja yli 40 grammaa metamfetamiinia.

Tulli on hakenut epäillyn omaisuutta vakuustakavarikkoon 11 250 euron rikoshyötyä vastaavan määrän.

Esitutkinnan päättäminen ja syyteharkintaan siirtäminen

Tulli on tutkinut tapausta törkeinä dopingrikoksina ja törkeänä huumausainerikoksena. Vangittuna olleet liikemiehet on vapautettu Tullin esitutkinnan valmistumisen ajaksi. Rikosten syyteharkinta tehdään aikanaan Itä-Uudenmaan syyttäjänvirastossa. 

Mediatiedote