Hyppää sisältöön

Tulli lakkauttaa neljä toimipistettä 1.1.2015 alkaen

Julkaisuajankohta 18.12.2014 9.00
Tiedote

Valtiovarainministeriön alueellistamisen koordinaatioryhmä on 4.12.2014 pidetyssä kokouksessaan puoltanut Tullin esitystä Loviisan, Keski-Vantaan, Kouvolan ja Lappeenrannan (Mustolan) toimipaikkojen lakkauttamista 1.1.2015 alkaen. Lakkauttamispäätös perustuu selvitystyöhön, jossa on tarkasteltu toimipaikkakohtaisesti asiakaspalvelun tarvetta.

Tulli on saanut päätökseen asiakaspalvelun tarvetta koskevan selvitystyön Loviisan, Keski-Vantaan, Kouvolan ja Lappeenrannan (Mustolan) toimipaikkojen osalta ja lakkauttaa toimintansa näissä toimipaikoissa 1.1.2015 alkaen. Lakkautettavien toimipaikkojen asiakaspalvelutarve on vähentynyt merkittävästi Tullin sähköistettyä palveluitaan.

Henkilöstöä ja asiakkaita on kuultu selvitystyön aikana

Lakkautettavien toimipaikkojen kaikille työtekijöille on pystytty tarjoamaan uusia työtehtäviä heidän omalta työssäkäyntialueeltaan. Uudelleen sijoittamisessa on pyritty noudattamaan työntekijöiden toiveita.

‒ Yhtenä selvitystyöryhmän tavoitteena oli varmistaa rajanylityspaikkojen resursointi tulevaisuudessa. Nyt lakkautettavien toimipaikkojen henkilöstöä siirtyy muun muassa Vaalimaalle, Nuijamaalle, Imatralle ja Kotkaan. Tältä osin voidaan sanoa, että selvitystyöryhmä on päässyt tavoitteeseensa, kertoo asiakaspalvelupäällikkö Sari Bjong.

Myös lakkautettavien toimipaikkojen asiakkaille on järjestetty marraskuun aikana keskustelutilaisuuksia.

‒ Asiakkaat ovat osallistuneet hyvin kuulemistilaisuuksiin ja tuoneet esille kysymyksiä ja huomioita, jotka vaikuttavat heidän liiketoimintaansa. Etenkin toimipaikkojen lakkauttaminen nopealla aikataululla on herättänyt keskustelua. Tullin maksuton yritysneuvonta on yrityksien tukena muutostilanteessa, muistuttaa asiakaspalvelupäällikkö Sari Bjong.

Selvitystyö jatkuu edelleen

Tullissa jatketaan edelleen neljäntoista toimipaikan toimintaa koskevaa selvitystyötä vuoden 2015 aikana. Selvitystyön kohteena ovat Hakkilan, Hangon, Jyväskylän, Kokkolan, Lahden, Oulun, Porin, Rauman, Tampereen, Tornion (Hallituskatu ja Etelätulli) ja Vaasan toimipaikat.

Lisätietoja:

Sari Bjong, asiakaspalvelupäällikkö, p. 040 332 5063
Tom Ferm, asiakkuus- ja veronkantojohtaja, p. 040 332 2622

Mediatiedote