Hyppää sisältöön

Tiettyjen USA:n alkuperää olevien tavaroiden ylimääräiset tuontitullit mahdollisesti voimaan 20.6.2018

Julkaisuajankohta 18.5.2018 16.30
Tiedote

Komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2018/724 mukaisesti komissio voi erillisellä täytäntöönpanosäädöksellä päättää kaupan myönnytysten soveltamisen keskeyttämisestä, jos se on tarpeen tai siinä määrin kuin se on tarpeen, soveltamalla lisätulleja tiettyjen Yhdysvalloista peräisin olevien tuotteiden tuonnissa unioniin.

Lisätulleja olisi sovellettava kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa enintään 25 prosentin arvotullia voidaan soveltaa asetuksen liitteessä I lueteltuihin tuotteisiin 20.6.2018 alkaen ja siihen asti, kunnes Yhdysvallat lopettaa suojatoimenpiteiden soveltamisen unionista peräisin oleviin tuotteisiin. Toisessa vaiheessa asetuksen liitteessä II lueteltujen tuotteiden tuontiin voidaan soveltaa enimmäistasoltaan 10, 25, 35 ja 50 prosentin arvoon perustuvia lisätulleja 23.3.2021 alkaen tai viidentenä päivänä sen päivän jälkeen, jona WTO:n riitojenratkaisuelin on tehnyt päätöksen tai sille on ilmoitettu päätöksestä, jonka mukaan Yhdysvaltojen suojatoimenpiteet eivät ole WTO-sopimuksen asiaa koskevien määräysten mukaisia, jos tämä päivämäärä on aikaisempi.

Tuotekate ja lisätullien määrät on lueteltu asetuksen liitteissä I ja II. Sellaisiin liitteissä lueteltuihin tuotteisiin, joille on ennen tämän asetuksen voimaantulopäivää myönnetty tuontilisenssi tullittomana tai alennetuin tullein, ei sovelleta ylimääräistä tullia. Kyseistä lisätullia ei saa myöskään soveltaa sellaisiin liitteissä lueteltuihin tuotteisiin, joiden tuojat voivat esittää näyttöä siitä, että tuotteet on viety Yhdysvalloista unioniin ennen päivää, jona lisätullien soveltaminen kyseisille tuotteille alkaa.

Alkuperä

Amerikan yhdysvalloista peräisin olevilla tavaroilla tarkoitetaan siellä tuotettuja tai valmistettuja tavaroita, jotka tuodaan yhteisöön joko suoraan Yhdysvalloista tai jonkin kolmannen maan kautta. Tavaran alkuperä määräytyy tällöin unionin tullikoodeksin mukaisesti (muu kuin etuuskohteluun oikeuttava alkuperä), ja alkuperä on vaadittaessa voitava todistaa. Kun lisätullin alaisia tavaroita tuodaan suoraan Yhdysvalloista, on lisätulli aina kannettava, ellei voida asianmukaisesti todistaa, että tavaran alkuperä on muu kuin USA. Alkuperä on todistettava kauppakamarin tai vastaavan elimen antamalla alkuperätodistuksella tai muulla luotettavalla asiakirjalla.

Asetus:
Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2018/724, annettu 16 päivänä toukokuuta 2018, Yhdysvalloista peräisin olevia tuotteita koskevista tietyistä kauppapoliittisista toimenpiteistä (EUVL L 122, 17.5.2018)

Lisätietoja: yritysneuvonta.lupa-asiakkaat(at)tulli.fi

Asiakastiedotteet