Hyppää sisältöön

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa vuonna 2023 (1-9)

27.12.2023 9.00



Tulli, tilastointi

Tuonti Yhdysvalloista kasvoi 15,6 prosenttia tammi-syyskuussa

Ylijäämä Yhdysvaltain-kaupassa pieneni viime vuodesta

Suomen tavaravienti Yhdysvaltoihin laski Tullin ulkomaankauppatilastojen mukaan 1,6 prosenttia tammi-syyskuussa viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ja oli arvoltaan 4,8 miljardia euroa. Viime vuonna vienti Yhdysvaltoihin kasvoi 67,1 prosenttia. Tuonti Yhdysvalloista oli kuluvan vuoden tammi-syyskuussa arvoltaan 3,1 miljardia euroa, eli 15,6 prosenttia edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa suurempi. Vuonna 2022 tuonti Yhdysvalloista kasvoi arvoltaan 78,4 prosenttia.

Yhdysvaltojen osuus Suomen viennistä oli tammi-syyskuussa 8,6 prosenttia. Osuus laski edellisvuoden 9,5 prosentista. Tuonnissa Yhdysvaltojen osuus nousi 5,4 prosenttiin viime vuoden 4,5 prosentista. Yhdysvallat oli tammi-syyskuussa Suomen kolmanneksi suurin vientimaa Saksan ja Ruotsin jälkeen ja Alankomaita edellä. Yhdysvaltojen sijaluku ei muuttunut viime vuodesta. Tuonnissa Yhdysvallat oli kuluvan vuoden tammi-syyskuussa viidenneksi suurin Norjan jälkeen ja Alankomaita ennen. Viime vuonna Yhdysvallat oli Suomen seitsemänneksi suurin tuontimaa.

Ylijäämä Yhdysvaltain-kaupassa pieneni kuluvana vuona. Tammi-syyskuussa kauppataseen ylijäämää kertyi 1,7 miljardia euroa. Viime vuoden tammi-syyskuussa ylijäämä oli 2,2 miljardia euroa. Yhdysvallat on suurin ylijäämämaamme. Ylijäämä muodostuu erityisesti metsäteollisuuden tuotteiden, koneiden ja laitteiden, kojeiden ja mittareiden sekä öljyjalosteiden kaupasta. Muiden energiatuotteiden, kuljetusvälineiden ja malmien sekä metalliromun kauppa on Suomelle alijäämäistä.

Öljyjalosteiden, metallien sekä paperin ja pahvin Yhdysvaltoihin viennin arvo laski jyrkästi viime vuodesta tammi-syyskuussa. Myös kojeiden ja mittareiden vienti laski selvästi. Kemianteollisuuden tuotteiden, erityisesti lääkkeiden, kuljetusvälineiden ja koneiden ja laitteiden vienti kasvoi tammi-syyskuussa. Teollisuuden koneiden ja laitteiden tuonti Yhdysvalloista laski tammi-syyskuussa.

Laskussa oli myös kemianteollisuuden tuotteiden, metallien sekä kivihiilen tuonti. Tuonnin arvon kasvua tilastoitiin raakaöljyn, kaasujen, kuljetusvälineiden ja sähköteknisten koneiden ja laitteiden osalta.

Tiedote: Tiettyjen Yhdysvalloista peräisin olevien tuotteiden lisätullit tuonnissa keskeytetään 1.1.2024 alkaen


Tiedustelut:

Kaarna, Anssi p. 040 332 8153
Penttilä, Olli-Pekka p. 040 332 1862
Sähköposti: etunimi.sukunimi[at]tulli.fi

Yksityiskohtaiset tavaroiden ulkomaankauppatilastot maksutta käyttöösi Uljaksesta https://uljas.tulli.fi
Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa v. 2013-2023 (1-9)
  • Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa v. 2013-2023 (1-9)

Asiasanat
Ulkomaankaupan maakatsaus