Sata vuotta sitten: Valkoiset tullimiehet
Koko tullilaitosta ei voinut vuonna 1918 missään nimessä sanoa punaiseksi. Noin joka kuudes tullilainen, noin 160 henkeä, palveli valkoisten suojeluskunnissa tai valkoisessa armeijassa. Monin paikoin tullimiehiä oli jo vuonna 1917 perustamassa paikallisia suojeluskuntia. Joukossa oli myös tullivartijoita, jotka olivat ensin allekirjoittaneet sitoumuksen punaiselle hallinnolle, mutta paenneet sitten. Punakaarteissa taisteli vain parikymmentä tullimiestä.
Luontevinta valkoisiin liittyminen oli niille, joiden palveluspaikka oli sodan alkaessa valkoisella alueella. Tornion ja Ruotsin maarajan tullimiehistä useimmat kuuluivat suojeluskuntaan. Heistä tuli ensimmäiset itsenäisen Suomen maarajan vartijat. Tämän lisäksi Närkin tulliaseman tullivartijat osallistuivat aseiden hankkimiseen Ruotsista. Innostus oli yleistä. Esimerkiksi kaikki Tornion rautatieasemalla palvelleet 25 tullimiestä liittyivät suojeluskuntaan heti tammikuussa 1918.
Joensuun tullinhoitaja Magnus Ericsson oli saanut juuri vuoden alussa virkavapaata ja oleskeli vallankumouksen puhjetessa Vaasassa. Hän astui vapaaehtoisena valkoiseen armeijaan ja osallistui tammikuussa Oulun valtaukseen lääkintämiehenä. Helmikuun lopussa Ericsson palasi Joensuuhun hoitamaan virkatehtäviään. Joensuussa koko tullikamarin henkilökunta liittyi suojeluskuntaan.
Monin paikoin tullivirkamiehiä oli paikallisen suojeluskunnan päälliköinä: tullipäällysmies Juho Niutanen Hautavaarasta johti virkansa ohella Suojärven suojeluskuntaa. Savonlinnan tullinhoitaja Hjalmar Boman oli suojeluskunnan perustajajäseniä, kuten myös Uudenkaarlepyyn tullinhoitaja Ludvig Nilsdorff. Samoin savonlinnalaiset tullimiehet seurasivat tullinhoitajaansa ja liittyivät suojeluskuntaan. Kokkolassa suorastaan paheksuttiin yhtä tullivartijaa, joka ei halunnut liittyä mukaan, vaikka ei punainen ollutkaan. Kokkolan tullikamarin vartiopurren koko miehistö lähti vapaaehtoisina rintamalle. Aktiivisuutta osoittivat myös Laatokan alueen tullivartiopaikat, kuten Virtelä ja Leppäniemi Laatokan pohjoispuolisella rajalla, ja Käkisalmen ja Sortavalan tullikamarien henkilöstö.
Pietarsaaren tullinhoitaja Fredrik Järnström oli ennen Tulliin tuloaan ollut vuonna 1903 lakkautetussa Suomen sotaväessä alikapteenina. Maaliskuussa 1918 Järnström liittyi valkoiseen armeijaan majurin arvoisena ja toimi pataljoonan komentajana. Hän jatkoi armeijan palveluksessa ja sai sittemmin sisäasiainministeriössä uuden tehtävän. Kenraaliksi ylennyt Järnström toimi 1930-luvulle saakka Rajavartiolaitoksen ensimmäisenä päällikkönä.
Käytännössä punainen valta ei aluksi ulottunut Suomenlahden saarilla oleville tulliasemille. Lavansaareen venäläiset olivat rakentaneet isot tykkipatterit. Kun punakaartilaiset saapuivat Lavansaareen, heidän mielivaltaiset otteensa vihastuttivat paikalliset asukkaat, jotka nousivat vastarintaan paikallisen tullimiehistön johdolla ja perustivat Lavansaaren suojeluskunnan. Tullipäällysmies Onni Väinö Pitkäpaasi sai mukaansa kolme lavansaarelaista tullivartijaa, ja mukaan liittyi myös saarelta paenneita asukkaita ja seiskarilaisia tullimiehiä. Heidän johdollaan suojeluskunta valtasi 7. maaliskuuta 1918 patterit venäläisiltä ja punaisilta. Huhtikuussa Pitkäpaasi vei joukkonsa valloittamaan Viipuria, mutta ei ehtinyt mukaan ennen sen kukistumista.
Karjalan kannaksella ja Viipurissa useat tullimiehet pakenivat punaisten alueelta liittyäkseen valkoisiin. Heistä merkillisimmän matkan teki huhtikuun alussa rajajokelainen tullivartija Wilhelm Stenbacka, joka pakeni ensin punaiseen Pietariin ja siirtyi sitten sieltä saksalaisten hallussa olevaan Tallinnaan, ylitti Suomenlahden ja osallistui Helsingin valtaukseen. Kaksi muuta rajajokelaista siirtyi Venäjän Kronstadtin kautta Lavansaarelle ja liittyivät Pitkäpaaden joukkoihin.
Valkoisiin taistelijoihin liittyivät myös tullihöyrylaivojen Suomen, Vikingenin, Aallottaren ja Falkenin miehistöt. Vikingen-laivalta tuli kuusi miestä: perämies, konemestari, kokki ja kolme tullivartijaa. Silmiinpistävää on, että Vikingenin ja Suomen lämmittäjät kuuluivat punakaartiin, kun taas muu miehistö valkoisiin. Vaikka helsinkiläisiä ja turkulaisia oli punaisten alaisuudessa ja he olivat aktiivisia neuvostoissa, heitä liittyi myös valkoisiin. Samoin tamperelaisia tullimiehiä liittyi valkoisiin.
Ainoa sotaan osallistunut nainen Tullissa oli Sortavalan tullikamarin 24-vuotias kassanhoitaja Paula Ölander, joka hoiti valkoisten esikunnan talousosaston kassaa Antrean rintamalla Karjalan kannaksella. Myös miespuolista tullihenkilöstöä oli suojeluskuntien kanslia- ja esikuntatehtävissä sekä tavarakirjanpitoon tottuneina valkoisen armeijan pääintendentuurissa.
Ensimmäisenä kaatunut tullimies oli tullivartija Koskinen
Tullivartija Detlaus Koskinen oli palvellut viimeksi Helsingissä ja ollut komennettuna Vaasaan. Juuri ennen sodan alkamista hän oli saanut määräyksen siirtyä Viipuriin, mutta ei voinut noudattaa sitä. Niinpä 34-vuotias Koskinen liittyi vapaaehtoisena Vaasan suojeluskuntaan ja osallistui sen riveissä Satakunnan rintaman taisteluihin. Niin sanottu Satakunnan ryhmän hyökkäys kohti Suodenniemeä ja Mouhijärveä alkoi 16. maaliskuuta. Detlaus Koskinen kaatui Suodenniemellä 20. maaliskuuta 1918. Hän oli ensimmäinen sisällissodassa kaatunut tullimies. Kiivaat taistelut Suodenniemestä päättyi lopulta 26. maaliskuuta valkoisten voittoon. Sotatoimet olivat osa punaisen Tampereen saartamista.
34-vuotias Koskinen oli naimisissa ja hänellä oli kolme lasta. Alun perin Koskinen oli kotoisin Kuhmoisista. Sotasurmat 1914–22-tietokannan mukaan hän olisi ollut kiertokoulun opettaja, mutta Tullin asiakirjat ja useat muut lähteet vahvistavat hänen olleen tullimies. Tilapäinen Tullihallitus päätti maksaa Koskisen maaliskuun palkan leskelle.
Lisäksi osa nuoremmasta tullihenkilöstöstä kutsuttiin armeijaan valkoisten määräämän asevelvollisuuden nojalla. Nekin, jotka joko ikänsä tai terveytensä vuoksi eivät voineet osallistua mihinkään toimintaan, antoivat suojeluskunnille rahallista apua.
Tulliasema Torniossa siirtyi valkoisille jo tammikuussa 1918. Tullimuseo
Vuonna 2018 Tullin historiamuisteluissa paneudutaan vuoden 1918 vaiheikkaisiin ja samalla traagisiin tapahtumiin. Vaikka Tulli ei ollut tapahtumissa kovin keskeinen toimija, se oli valtiovallan ytimessä. Taisteltaessa valtiosta myös Tulli joutui kriisiin mukaan.
