Pakotteet ovat muuttaneet Suomen ja Venäjän välistä tavaraliikennettä

Julkaisuajankohta 2.9.2026 9.17
Tyyppi:Tiedote

Venäjän hyökkäyssodan myötä käyttöön otetut EU:n Venäjään kohdistetut pakotteet ja yritysten omat ratkaisut ovat muuttaneet Suomen ja Venäjän välistä tavaraliikennettä. Energiatuonti Venäjältä on päättynyt, lannoitteiden kauttakuljetus Suomen kautta on loppunut ja Suomalaisyritykset ovat suunnanneet uusille markkinoille.

Venäjä korotti 1.7.2026 alkaen Suomeen suuntautuvien rautatiekuljetusten tariffeja kahdeksankertaisiksi. Korotus teki erityisesti lannoitteiden kuljettamisesta taloudellisesti kannattamatonta. Nyt voimaan tullut korotus ei kuitenkaan koskenut nestemäistä ammoniakkia. Elokuussa 2026 Vainikkalan kautta saapui edelleen nikkelikiveä ja ammoniakkia, mutta lannoitteiden kuljetukset näyttävät päättyneen heinäkuun lopussa. Heinäkuussa 2026 Venäjältä Suomeen rautateitse tuotu tavaramäärä oli alle viidesosa vuotta aiemmasta.

Merkittävä osa lannoitteista on ollut EU:n Venäjään kohdistamien tuontipakotteiden piirissä jo useiden vuosien ajan, minkä vuoksi niitä ei ole tuotu Venäjältä Suomeen. Pakotteissa on kuitenkin ollut ruokaturvaa koskeva poikkeus, jonka vuoksi myös pakotteiden alaisia lannoitteita on saatu kuljettaa Suomen kautta EU:n ulkopuolisiin maihin. Venäläiset lannoitteet ovat olleet yksi Hamina-Kotkan sataman merkittävimmistä transitotuoteryhmistä, joten kauttakuljetuksen päättyminen vähentää sataman kautta kulkevia tavaravirtoja merkittävästi.

 –  Venäjän hyökkäyssota ja sen johdosta Venäjään kohdistetut pakotteet ovat muuttaneet tavaravirtoja pysyvästi. Olemme siirtyneet laajamittaisesta Venäjä-kaupan edistämisestä pakotteiden valvontaan, kertoo tullivalvontaosaston johtaja Mikko Grönberg.

Energiatuonti Venäjältä on loppunut

Vuonna 2026 Suomi ei enää ole tuonut energiatuotteita Venäjältä. Energiatuotteiden tuonti on korvautunut pääosin tuonnilla Norjasta ja Yhdysvalloista. Vuonna 2015 Suomi toi energiatuotteita Venäjältä 4,4 miljardin euron arvosta, kun vuonna 2025 energiatuotteiden tuonti Norjasta oli 4,2 miljardia euroa ja Yhdysvalloista 1,1 miljardia euroa.

Venäjälle aiemmin vieneet yritykset ovat löytäneet uusia markkinoita

Venäjän-kaupan voimakas supistuminen ei ole heikentänyt suomalaisyritysten kokonaisvientiä, kun tarkastellaan 520 yritystä, joiden tavaravienti Venäjälle ylitti vuonna 2021 yhteensä 10 000 euroa. Näiden yritysten yhteenlaskettu tavaravienti oli vuonna 2021 yhteensä 22,0 miljardia euroa ja vuonna 2025 jo 28,7 miljardia euroa. Kasvua kertyi 30,3 prosenttia. Samana ajanjaksona Suomen tavaravienti kasvoi kokonaisuudessaan 7,8 prosenttia.

–  Vaikka tarkastelluista yrityksistä 130 ei enää harjoittanut tavaravientiä vuonna 2025, kokonaiskuva osoittaa, että Venäjälle aiemmin vieneet yritykset ovat pystyneet korvaamaan menettämiään markkinoita muualla maailmassa. Venäjän-kaupan romahtaminen on käytännössä muuttanut Suomen ulkomaankaupan rakennetta pysyvästi, kertoo yksikönpäällikkö Olli-Pekka Penttilä.

 

Mediatiedote Rajoitukset