Hyppää sisältöön

Nettishoppailijan avuksi Mitä maksaa? -tullausopas ja selkeät ohjeet

Julkaisuajankohta 7.6.2018 9.05
Tiedote

Olemme rakentaneet Tullissa kevään aikana netistä tilaajien avuksi uudenlaisen tullausoppaan, selkeät ohjeet ”Mitä minun pitää tietää tullauksesta?” sekä ohjevideon nettitullauksesta. Haluamme kertoa asiakkaalle ymmärrettävästi tullaamisen eri vaiheet ja tärkeimmät asiat, jotka siinä kannattaa ottaa huomioon. Olemme erityisesti pohtineet tekemistä asiakkaan näkökulmasta ja sitä, kuinka voimme ohjata häntä vaihe vaiheelta toimimaan oikein asiointitilanteessa. Uutta tullausopasta olemme kehittäneet yliopistoyhteistyön kautta syntyneen proton perusteella.

Mitä maksaa? -tullausopas korvaa ajan mittaan tulli.fi-sivustolla nyt käytössä olevan tullilaskurin, jolla asiakas voi arvioida, mikä hänen nettiostoksensa todellinen hinta tulee olemaan mahdollisten maahantuontiverojen jälkeen. Myös uusi tullausopas sisältää laskurin, ja lisäksi se johdattaa asiakkaan läpi tullausprosessin: miten lähetyksen toimitusmaa vaikuttaa maahantuontiveroihin, mistä maksuista tavaran lopullinen hinta muodostuu ja mitä asiakkaan pitää tehdä, jotta hän saa lähetyksen lopulta itselleen. Lopuksi palvelusta saa vielä muistilistan, jonka avulla voi helposti tarkistaa tullaukseen liittyvät yksityiskohdat.

Kokeile Tullausoppaan kehitysversiota

Mitä maksaa? -tullausopasta voi kesäkuussa kokeilla suomenkielisenä kehitysversiona eli beta-versiona. Sen avulla keräämme asiakkailta käyttäjäpalautetta, jonka pohjalta pystymme nopeastikin tekemään oppaaseen muutoksia sekä rakentamaan sen kehittämispolun.

Omat kommenttisi voit antaa suoraan tullausoppaan ”Anna palautetta” -linkin kautta. Odotamme mielenkiinnolla kokemuksiasi ja mielipidettäsi siitä, miten olemme onnistuneet ja miten voisimme edelleen parantaa opasta.

Mitä minun pitää tietää tullauksesta?

”Mitä minun pitää tietää tullauksesta?” on kuvallinen ohjepaketti, joka vastaa selkeästi ja lyhyesti yleisiin asiakkaiden mieltä askarruttaviin kysymyksiin netistä tilattavien tavaroiden tullaamisesta. Ohjeet ovat helposti silmäiltäviä, ja niistä voi poimia vaikkapa vain yksittäisen aiheen, johon tarvitsee vastauksen.

Tullin Tuonti-ilmoituspalvelun käyttäjiä varten julkaistaan myös kauan kaivattu ohjevideo ”Näin tullaat netissä”. Video opastaa nettitullauspalvelun käyttäjää konkreettisesti vaihe vaiheelta tullaamaan postilähetyksen. Videon voi katsoa joko kerralla kokonaan tai vain sen vaiheen, johon tullausta tehdessään tarvitsee lisäohjausta.

Toivomme saavamme palautetta uudesta ohjeistuksesta ja ohjevideosta. Kerro, mitä mieltä niistä olet, saatko niistä apua ja mistä asioista voisimme antaa vielä parempia ohjeita. Uuden tullausoppaan ja ohjemateriaalit löydät Tullin verkkosivuilta Netistä tilaajalle -osiosta. Palautetta voit antaa sivun alalaidassa olevan linkin ”Miten kehittäisit tätä sisältöä?” kautta.

  • Lisätietoja netistä tilaajille: Tullineuvonta henkilöasiakkaat, p. 0295 5201.
  • Lisätietoa kehitettävistä oppaasta ja ohjeista: Nadja Painokallio, etunimi.sukunimi@tulli.fi
Asiakastiedotteet