Hyppää sisältöön

Jälleenvienti vuonna 2020

18.10.2021 9.00



Tavaraviennin arvosta 13,5 prosenttia jälleenvientiä vuonna 2020

Tullin ulkomaankauppatilastojen mukaan Suomen tavaraviennin arvo vuonna 2020 oli 57,4 miljardia euroa. Viennin arvo laski 11,7 prosenttia vuodesta 2019. Viennin arvosta 7,7 miljardia euroa oli jälleenvientiä, eli muualla kuin Suomessa tuotettujen tavaroiden vientiä. Jälleenviennin arvo nousi 13,5 prosentin tasolle kokonaisviennistä, kun vuonna 2019 osuus oli 12,0 prosenttia. Jälleenviennin arvo laski 1,1 prosenttia edellisvuodesta.

Ruotsi oli vuonna 2020 edellisvuoden tapaan Suomen suurin jälleenvientimaa jälleenviennin arvon mukaan laskettuna. Viro oli toiseksi suurin ja Venäjä kolmanneksi suurin jälleenvientimaa viime vuonna. Seuraavaksi suurimpia jälleenvientimaita olivat Saksa ja Yhdysvallat. Jälleenviennin osuus kokonaisviennin arvosta oli Suomen tärkeimmistä kauppakumppaneista suurin Viron (38,3 %) kohdalla.

Jälleenviennin arvo oli suurin teollisuuskoneiden ja -laitteiden viennissä. Toiseksi suurin jälleenviennin arvo oli sähkökoneiden ja -laitteiden ryhmässä. Kolmanneksi eniten jälleenvientiin öljyjalosteita ja sähkövirtaa.


Tiedustelut:
Kaarna, Anssi p. 040 332 8153
Telasuo, Christina p. 040 332 1828
Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi

Yksityiskohtaiset tavaroiden ulkomaankauppatilastot maksutta käyttöösi Uljaksesta https://uljas.tulli.fi
Jälleenvienti vuosina 2010-2020
  • Jälleenvienti vuosina 2010-2020

Asiasanat
Jälleenvientitilastot