Hyppää sisältöön

Etelä-Suomen AVI tiedottaa: Tehovalvonta Helsingin satamissa – laiton lemmikkikauppa edelleen ongelma Suomessa

Julkaisuajankohta 11.11.2019 14.00
Tiedote

Laiton lemmikkibisnes ja pentutehtailu ovat Suomessa edelleen ongelmia, joista viranomaisten tietoon tulee vain pieni osa, arvioi läänineläinlääkäri Sari Haikka. Tehokkain tapa kitkeä laittomuuksia on vaikuttaa suoraan lemmikkien ostajiin. Viranomaisten tehovalvonnalla pyritään erityisesti lisäämään tietoa eläinten maahantuonnin vaatimuksista ja tautiriskeistä.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto järjesti matkailijoiden tehovalvonnan Helsingin satamissa perjantaina 8.11.2019 yhteistyössä Tullin, Helsingin poliisilaitoksen ja Helsingin kaupungin valvontaeläinlääkärin kanssa. Valvontaan osallistui myös Helsingin yliopiston eläinlääketieteen opiskelijoita koulutustarkoituksessa. Valvonnassa tarkastettiin Suomeen matkaavien lemmikkien maahantulon edellytyksiä sekä kerrottiin lemmikkien kanssa liikkuville tuontivaatimuksista ja tautiriskeistä.

Yli puolella tarkastetuista eläimistä puutteita

Perjantai-illan aikana pysäytti Tulli yhdessä poliisin kanssa 340 Tallinnan lautalta purkavaa auton kuljettajaa ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston läänineläinlääkärit tarkastivat niissä olevat 28 eläintä, joista 23 oli koiria. 15 lemmikin maahantuloedellytyksissä havaittiin puutteita eli niiltä puuttui esimerkiksi ekinokokkilääkitys tai rabiesrokotus. Koirien omistajille annettiin määräys hankkia koirille puuttuvat lääkitykset ja rokotukset heti. Koirien lisäksi tarkastettujen eläinten joukossa oli yksi kissa ja 4 hevosta. Kissan ja hevosten matkustusasiakirjat olivat kunnossa. Hevoskuljettajalla ei ollut mukana kuljettajan pätevyystodistusta.  

Läänineläinlääkäri Sari Haikka Etelä-Suomen aluehallintovirastosta toteaa tehovalvonnan tulosten pohjalta, että valvonnalle on jatkossakin tarvetta, koska puutteita havaittiin niin monen lemmikin kohdalla. Positiivinen yllätys kuitenkin oli, että kaikilla tarkastettavilla eläimillä oli mukanaan passi.

Tuojalla on velvollisuus ottaa selvää tuontivaatimuksista, jotka selviävät hakukoneella

Lemmikkien tuonti- ja vientivaatimukset voi selvittää Ruokaviraston sivujen hakukoneen avulla.   

─ Koirilla ja kissoilla tulee olla rabiesrokotus tai rabiesvakuus. Jos tuodaan katukoiria rabiesriskialueilta, kuten Venäjältä tai Romaniasta, on suositeltavaa testata rabieksen vasta-aineet.

─ Jos koiralla havaitaan puutteita rokotuksissa tai lääkityksessä, tehdään tautiriskiarvio ja sen perusteella koira joko lähetetään takaisin lähtömaahan, eristetään tai lopetetaan. Virallinen rabiesepäily johtaa lähes aina eläimen lopettamiseen. Rabiesta tai ekinokokkia ei esiinny Suomessa, ja näin tulisi olla jatkossakin, Haikka painottaa.  

Toisesta EU-maasta Suomeen tuotavilla koirilla täytyy olla siru, passi, lääkitys ekinokokkoosia vastaan sekä rabiesrokotus tai rabiesvakuus. Kissoilla on samat vaatimukset lukuun ottamatta ekinokokkilääkitystä. Jos eläin tulee myyntiin, sillä pitää olla EU-komission ylläpitämässä TRACES-järjestelmässä laadittu terveystodistus. Eläinlääkäri tarkastaa tällaisen eläimen lähtömaassa 48 tuntia ennen tuontia Suomeen.

Käy katsomassa koiraa kaksi kertaa ennen kuin ostat sen

Suomalaiset ostavat koiranpentuja edelleen pentutehtailijoilta. Se, joka hankkii pentutehtaalta koiran, tukee rikollista ja eläinten kärsimystä aiheuttavaa toimintaa. Vastuu on ostajan.

Pentutehtailijan tai sarjatuojan petoksen kohteeksi tulemiselta vältytään käymällä katsomassa koiranpentua myyjän luona vähintään kahdesti muutaman viikon välein.

Pentutehtailijat ja sarjakuljettajat eivät pysty tällaiseen myyntityöhön, jossa ostajaa odotetaan viikkoja, näytetään avoimesti kasvatusolosuhteet ja opastetaan ostajaa pennun kasvatuksessa myös tulevaisuudessa. Pentutehtailijat ilmoittavat koirat myyntiin netissä ja niistä tulee päästä eroon heti, käteiskaupalla, mieluummin ilman kauppakirjaa.

Lue lisää pentutehtailijoiden välttämisestä aluehallintoviraston blogista

Lisätietoa Ruokaviraston sivuilla:

Lemmikkieläinten tuontivaatimukset
Eläinten laiton tuonti 

Lisätietoja:
Etelä-Suomen AVI:
läänineläinlääkäri Sari Haikka, p. 0295 016 104
etunimi.sukunimi(at)avi.fi

Tulli:
tulliylitarkastaja Tiia Sulander-Seppänen, p. 040 332 6193
tiia.sulander-seppanen(at)tulli.fi

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVi) Mediatiedote