Hyppää sisältöön

Energiaverolakien muutokset 1.1.2016

Julkaisuajankohta 30.12.2015 14.17
Tiedote

122/2015, MCM/KL

Hiilidioksidiveron korotukset                 

Nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annettua lakia, sähköstä ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annettua lakia sekä kyseisten lakien muuttamisesta annettuja lakeja muutetaan vuoden 2016 alusta siten, että lämmitys-, voimalaitos- ja työkonepolttoaineiden hiilidioksidiveroa korotetaan. Kevyen ja raskaan polttoöljyn sekä kivihiilen, maakaasun ja nestekaasun hiilidioksidiveron laskentaperusteena oleva hiilidioksiditonnin arvo nostetaan nykyisestä 44 eurosta 54 euroon, mikä merkitsee keskimäärin 14 prosentin suuruista korotusta kokonaisverotasoihin.

Kaivostoiminnan muutokset

Sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annettua lakia muutetaan vuoden 2017 alusta voimaan tulevalla muutoksella myös siten, että kaivostoiminnassa ja louhinnassa kulutettu sähkö siirretään korkeammin verotetusta sähköveroluokasta I takaisin alennettuun teollisuuden sähköveroluokkaan II. Kaivostoiminta palautetaan samassa yhteydessä myös energiaintensiivisen teollisuuden veronpalautuksen piiriin. Lisäksi lakiin tehdään eräitä lakiteknisiä muutoksia.

VEROTAULUKKO

Tuote

Tuote-

Energiasisältövero

Hiilidioksidivero

Huolto-

Yhteensä

ryhmä

varmuus-

maksu

Moottoribensiini snt/l

10

51,20

16,25

0,68

68,13

Pienmoottoribensiini snt/l

11

31,20

16,25

0,68

48,13

Bioetanoli snt/l

20

33,60

10,67

0,68

44,95

Bioetanoli R snt/l

21

33,60

5,33

0,68

39,61

Bioetanoli T snt/l

22

33,60

0,00

0,68

34,28

MTBE snt/l

23

41,60

13,21

0,68

55,49

MTBE R snt/l

24

41,60

11,75

0,68

54,03

MTBE T snt/l

25

41,60

10,30

0,68

52,58

TAME snt/l

26

44,80

14,22

0,68

59,70

TAME R snt/l

27

44,80

12,94

0,68

58,42

TAME T snt/l

28

44,80

11,66

0,68

57,14

ETBE snt/l

29

43,20

13,72

0,68

57,60

ETBE R snt/l

30

43,20

11,18

0,68

55,06

ETBE T snt/l

31

43,20

8,64

0,68

52,52

TAEE snt/l

32

46,40

14,73

0,68

61,81

TAEE R snt/l

33

46,40

12,59

0,68

59,67

TAEE T snt/l

34

46,40

10,46

0,68

57,54

Biobensiini snt/l

38

51,20

16,25

0,68

68,13

Biobensiini R snt/l

39

51,20

8,13

0,68

60,01

Biobensiini T snt/l

40

51,20

0,00

0,68

51,88

Etanolidiesel snt/l

47

14,53

10,90

0,35

25,78

Etanolidiesel snt/l R

48

14,53

5,99

0,35

20,87

Etanolidiesel snt/l T

49

14,53

1,07

0,35

15,95

Dieselöljy snt/l

50

31,65

18,61

0,35

50,61

Dieselöljy para snt/l

51

24,89

17,58

0,35

42,82

Biodieselöljy snt/l

52

29,01

17,06

0,35

46,42

Biodieselöljy R snt/l

53

29,01

8,53

0,35

37,89

Biodieselöljy T snt/l

54

29,01

0,00

0,35

29,36

Biodieselöljy P snt/l

55

24,89

17,58

0,35

42,82

Biodieselöljy P R snt/l

56

24,89

8,79

0,35

34,03

Biodieselöljy P T snt/l

57

24,89

0,00

0,35

25,24

Kevyt polttoöljy snt/l

60

9,30

14,40

0,35

24,05

Kevyt polttoöljy rikitön snt/l

61

6,65

14,40

0,35

21,40

Biopolttoöljy snt/l

62

6,65

14,40

0,35

21,40

Biopolttoöljy R snt/l

63

6,65

7,20

0,35

14,20

Biopolttoöljy T snt/l

64

6,65

0,00

0,35

7,00

 

Raskas polttoöljy snt/kg

71

7,59

17,49

0,28

25,36

Lentopetroli snt/l

81

55,68

17,99

0,35

74,02

Lentobensiini snt/l

91

50,72

16,10

0,68

67,50

Metanoli snt/l

100

25,60

8,13

0,68

34,41

Metanoli R snt/l

101

25,60

4,06

0,68

30,34

Metanoli T snt/l

102

25,60

0,00

0,68

26,28

VEROTAULUKKO 1

Tuote

Tuote ryhmä

Energia- sisältövero

Hiilidioksidi- vero

Huolto- varmuus- maksu

Yhteensä

Kivihiili, kivihiilibriketit, kivihiilestä valmistetut kiinteät polttoaineet euroa/t

1

47,10

130,26

1,18

178,54

Maakaasu, euroa/MWh

2

6,65

10,69

0,084

17,424

VEROTAULUKKO 2

Tuote

Tuote-

Energia-

Huolto-

Yhteensä

ryhmä

vero

varmuus-

maksu

Sähkö snt/kWh

— veroluokka I

1

2,24

0,013

2,253

— veroluokka II

2

0,69

0,013

0,703

Mäntyöljy snt/kg

3

25,36

0

25,36

Polttoturve euroa/MWh

4

3,40

0

3,40

VEROTAULUKKO

Tuote

Tuoteryhmä

Energiasisältövero

Hiilidioksidivero

Huoltovarmuusmaksu

Yhteensä

Nestekaasu snt/kg

110

8,50

16,32

0,11

24,93

Bionestekaasu snt/kg

111

8,50

16,32

0,11

24,93

Bionestekaasu R

snt/kg

112

8,50

8,16

0,11

16,77

Bionestekaasu T

snt/kg

113

8,50

0,00

0,11

8,61

THT