Hyppää sisältöön

Biopolttoaineiden jakeluvelvoitteen muutos

Julkaisuajankohta 18.12.2009 15.47
Tiedote

193/2009, PLK/KL

Lailla biopolttoaineiden käytön edistämisestä liikenteessä (446/2007) on laitettu täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi liikenteen biopolttoaineiden ja muiden uusiutuvien polttoaineiden käytön edistämisestä. Lain tarkoituksena on direktiivin mukaisesti edistää biopolttoaineiden käyttöä moottoribensiinin ja dieselöljyn korvaamiseksi liikenteessä.


Laissa säädetään liikennepolttoaineiden jakelijoille velvoite toimittaa vuosittain kulutukseen vähimmäisosuus biopolttoaineita. Vähimmäisosuus on vuonna 2008 ollut kaksi prosenttia liikennepolttoaineiden jakelijan kulutukseen toimittamien moottoribensiinin, dieselöljyn ja biopolttoaineiden energiasisällön kokonaismäärästä. Vuonna 2009 osuus on neljä prosenttia.


Lain 5 §:n 3 momentti muutetaan 1.1.2010 voimaan tulevalla lain muutoksella siten, että biopolttoaineita koskeva jakeluvelvoite on myös vuonna 2010 ja sen jälkeen vuosittain  neljä prosenttia.

THT