Mitä tuonti maksaa?

Maahantuonnin yhteydessä kannettavia veroja ovat tavallisimmin tulli ja arvonlisävero. Kun tavaroita tuodaan EU-maiden ulkopuolelta, niistä kannetaan ns. kolmansien maiden tulli. Tätä tariffin mukaista tullia kannetaan kolmansista maista tulevasta tavarasta, elleivät etuuskohtelut, tariffikiintiöt tai tullisuspensiot alenna tai poista tullia.

Tullit ovat yleensä arvotulleja eli ne lasketaan prosenttimääränä tullausarvosta. Joistakin tavaroista kannetaan paljoustullia esimerkiksi painon tai kappalemäärän perusteella. Tulli määräytyy sen mukaan, mihin tullitariffinimikkeeseen tavara luokitellaan.

Tullausarvo perustuu yleensä tavarasta maksettavaan hintaan. Siihen sisällytetään myös kuljetuskustannukset ensimmäiselle tulopaikalle EU:ssa.

Tulleihin liittyviä erityispiirteitä:

  • Tuoreet vihannekset, hedelmät, kasvis- ja hedelmävalmisteet sekä osa viineistä on sidottu tulohintajärjestelmään eli mitä korkeampi tulohinta maahantuotaessa on, sitä alempi on tulli.
  • Tietyistä jalostetuista maataloustuotteista kannetaan tullin lisäksi maatalouden maksuosa (lyhenne EA), sokerin lisätulli (AD S/Z) tai jauhojen lisätulli (AD F/M). Lisätullit ilmoitetaan koodilla, jonka voi tuotteen koostumuksen perusteella käydä määrittelemässä komission Taric-kyselyohjelmassa. Tuotteelle voi myös olla määritelty enimmäistulli (lyhenne 'max') tai vähimmäistulli (lyhenne 'min'). Tuotteen sisältämästä sokerista ja jauhoista voidaan kantaa lisätullia enimmäistullin osana.
  • Polkumyynti- ja tasoitustulleja voidaan kantaa tavaroista, joiden tuonti normaalia halvemmalla hinnalla EU:n jäsenmaihin haittaa näiden maiden omaa tuotantoa.
  • Ylimääräistä tuontitullia eli lisätullia voi joutua maksamaan esimerkiksi tiettyjen tavaroiden tuonnissa USA:sta.
  • Etuustulli on alempi kuin se tulli, joka tavanomaisesti on maksettava EU:n ulkopuolelta tuotavasta tavarasta. Etuustullit perustuvat EU:n muiden maiden kanssa tekemiin tullietuussopimuksiin, joita EU:lla on lähes neljäkymmentä. Lisäksi EU on myöntänyt yksipuolisia tullietuuksia kehitysmaille.

Lisää aiheesta
Ota yhteyttä
Tullineuvonta, yritysasiakkaat
ma–pe 8–16

Kysy tullineuvonnasta

Puhelun hinta lanka- ja matkapuhelinliittymästä
0 snt/min. + pvm/mpm.


Asiasanat

Miten kehittäisit tätä sisältöä?

Haluamme kehittää palveluamme paremmaksi. Käyttäjäpalaute on meille siksi arvokasta. Mikäli sinulla on kehitysajatus tai suora palaute jostain verkkopalvelumme osasta, toivomme sinun kertovan siitä meille

Lähetä palautetta