FI SV EN

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto marraskuussa 2016

9.1.2017



Tulli, Tilastointi

Vienti kasvoi neljä prosenttia marraskuussa

Vienti piristyi useilla toimialoilla

Suomen tavaraviennin arvo oli marraskuussa 2016 Tullin ennakkotilaston mukaan 4,5 miljardia euroa eli neljä prosenttia suurempi kuin edellisvuoden marraskuussa. Tuonti nousi marraskuussa kaksi prosenttia ja oli arvoltaan vajaat 4,7 miljardia euroa. Tammi-marraskuun yhteenlaskettu vienti laski neljä prosenttia. Yhteenlaskettu tuonti vuoden alusta oli samalla tasolla kuin vuotta aiemmin.

Kauppatase oli marraskuussa 150 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tammi-marraskuussa kauppataseen alijäämää kertyi lähes 2,3 miljardia euroa. Edellisvuoden marraskuussa kauppatase oli 240 miljoonaa euroa alijäämäinen ja tammi-marraskuun vaje oli tuolloin 351 miljoonaa euroa.

Vienti EU-maihin säilyi edellisvuoden tasolla marraskuussa ja tuonti EU:sta laski neljä prosenttia. Samaan aikaan vienti EU:n ulkopuolelle nousi yhdeksän prosenttia ja tuonti EU:n ulkopuolelta puolestaan lisääntyi 12 prosenttia. Tammi-marraskuussa vienti EU-maihin laski kolme prosenttia ja ulkokaupan vienti viisi prosenttia. Samalla ajanjaksolla sekä tuonti EU-maista että EU:n ulkopuolelta pysytteli edellisvuoden tasolla.

Vienti lisääntyi useilla tärkeillä toimialoilla marraskuussa. Eniten kasvua oli lääkintäkojeiden ja tieteellisten instrumenttien sekä öljyjalosteiden viennissä. Myös puutavaran sekä paperin ja pahvin vienti kasvoi. Paperimassan vienti sen sijaan heikkeni. Myös koneiden ja mekaanisten laitteiden vientiin kirjattiin laskua.

Raakaöljyä ja öljyjalosteita tuotiin marraskuussa edellisvuotta enemmän. Muovien ja metallien tuonti lisääntyi jonkin verran. Koneiden ja laitteiden sekä farmaseuttisten tuotteiden tuonti puolestaan laski marraskuussa.

Vienti Yhdysvaltoihin, Alankomaihin ja Venäjälle kasvoi marraskuussa. Tärkeimmistä kauppakumppaneista vienti laski eniten Isoon-Britanniaan, Saksaan ja Viroon. Lisääntyneen raakaöljytuonnin ansiosta tuonnin suurin kasvumaa oli Venäjä. Myös tuonti Kiinasta ja Yhdysvalloista kasvoi. Tuonti Ruotsista, Alankomaista ja Isosta-Britanniasta laski edellisvuodesta.


Tammikuussa 2015 euroon siirtynyt Liettua on ennakkotietojen aineistossa laskettu kuuluvaksi euromaihin myös vuonna 2014. Kausitasoitetuissa- ja trendisarjoissa Liettua on kuitenkin laskettu kuuluvaksi euromaihin myös aiempina vuosina.

Ennakkotilasto sisältää ensimmäiset kuukausitason tiedot Suomen käymästä tavaroiden ulkomaankaupasta kokonaistasolla. Tarkentuneet tiedot viennistä ja tuonnista sekä maa- ja tavarakohtaiset tiedot julkaistaan kuun lopussa ulkomaankaupan kuukausitilastossa.

Tiedustelut:
Riikonen, Johanna p. 040 332 1824
Telasuo, Christina p. 040 332 1828
Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi

Kuvio 1. Vienti, tuonti ja kauppatase kuukausittain 2014-2016
  • Kuvio 1. Vienti, tuonti ja kauppatase kuukausittain 2014-2016
  • Kuvio 2. Viennin muutokset edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta 2014-2016
  • Kuvio 3. Tuonnin muutokset edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta 2014-2016
  • Kuvio 4. Vienti 2014-2016 (alkuperäinen, kausitasoitettu ja trendi)
  • Kuvio 5. Tuonti 2014-2016 (alkuperäinen, kausitasoitettu ja trendi)

Seuraava julkistus

7.2.2017




Asiasanat

Miten kehittäisit tätä sisältöä?

Haluamme kehittää palveluamme paremmaksi. Käyttäjäpalaute on meille siksi arvokasta. Mikäli sinulla on kehitysajatus tai suora palaute jostain verkkopalvelumme osasta, toivomme sinun kertovan siitä meille

Lähetä palautetta