Vammaisille tarkoitettujen tavaroiden tullittomuus

Tulli voi myöntää vammaisten henkilöiden erityistarpeisiin tarkoitetuille tavaroille tullittomuuden, kun niitä luovutetaan vapaaseen liikkeeseen Suomessa.

Tullittomuus edellyttää tullittomuuslupaa, jonka Tulli on myöntänyt ennen kuin hyväksyy tavarat vapaaseen liikkeeseen. Lupa haetaan Tullin lupakeskukselta. Vaikka tavarat ovat tullittomia, niistä kannetaan maahantuonnin yhteydessä arvonlisävero.

Tullittomuus perustuu yhteisön tullittomuusasetuksen (TtA) 68 artiklaan ja sen täytäntöönpanoasetukseen. Tavara voi olla tulliton myös muilla perusteilla, esimerkiksi nimikeluokittelun tai alkuperän perusteella. Näissä tapauksissa tullittomuusluvasta ei ole taloudellista hyötyä.

Tullittomuuden edellytykset

  1. tavarat on suunniteltu vammaisten henkilöiden kouluttamiseen, työllistämiseen ja sosiaaliseen kehittämiseen
  2. tullittomuuslupa on myönnetty ennen tavaroiden hyväksymistä vapaaseen liikkeeseen
  3. tavaroiden tuoja on
    • vammainen henkilö, jonka omaan käyttöön tavara tulee
    • laitos tai järjestö, jonka pääasiallisena toimintana on vammaisten kouluttaminen tai avustaminen.

Tullittomuslupaa haetaan Tullin lupakeskukselta

Tullittomuuslupaa kannattaa hakea hyvissä ajoin ennen tavaroiden tuontia. Lupaa ei voida myöntää, jos tavarat on jo hyväksytty vapaaseen liikkeeseen. Lupaa voidaan hakea yhdellä hakemuksella usealle tavaralle, vaikka ne tuotaisiin eri aikaan. Tullittomuuslupa on voimassa enintään kuusi kuukautta. Se on kirjallinen ja maksuton.

Lupaa voi hakea joko hakemuslomakkeella tai vapaamuotoisella hakemuksella, jossa on samat tiedot kuin hakemuslomakkeessa. Hakemuksen allekirjoittaa joko hakija itse tai hänen valtuuttamansa henkilö. Alkuperäinen valtakirja on liitettävä hakemukseen. Jos hakijana on laitos tai järjestö, hakemuksessa on lisäksi oltava ilmoitus siitä, että hakija sitoutuu noudattamaan tiettyjä velvoitteita. Ilmoituksen malli on hakemuslomakkeessa.

Hakemuslomakkeina käytetään seuraavia tullilomakkeita:

  • kun tavaran tuojana on vammainen henkilö
    • tullilomakkeella 911s (tavarat) tai
    • tullilomake 912s (varaosat, osat, varusteet tai työkalut)
  • kun tavaran tuojana on laitos tai järjestö:
    • tullilomakkeella 909s (tavarat) tai
    • tullilomake 910s (varaosat, osat, varusteet tai työkalut)

 

Points to consider

Tullittomuus voidaan myöntää myös vammaisille tarkoitettujen tavaroiden varaosille, osille, varusteille ja työkaluille. Varusteilla tarkoitetaan tavaroita, jotka on suunniteltu käytettäväksi vammaisille tarkoitetun tavaran kanssa, ja joilla parannetaan sen suorituskykyä tai käyttömahdollisuuksia. Tullittomuus voidaan myöntää vain sellaisille työkaluille, joita käytetään kyseisten tavaroiden kunnossapitoon, tarkastamiseen, vakaamiseen tai korjaamiseen.

Tullittomuuden edellytys

Tullittomuuden edellytyksenä on, että varaosat, osat, varusteet tai työkalut tuodaan samaan aikaan kuin se tavara, johon ne on tarkoitettu, tai ne voidaan myöhemmin tuotaessa tunnistaa tarkoitetuiksi sellaisiin tavaroihin, joille on joko myönnetty tullittomuuslupa tai jotka muutoin täyttävät tullittomuusasetuksen (TtA ) 68 artiklan tullittomuudelle säädetyt edellytykset.


Tavaroista on annettava tullille tulli-ilmoitus. Tullittomuutta pyydetään asianmukaisilla menettelykoodeilla. Tulli-ilmoituksella ilmoitetaan

  • menettelykoodi 40xx (xx on edeltävä menettely)
  • kansallinen menettelykoodi C24.
  • tullittomuusluvan numero ja päiväys
    • EDI-ilmoituksella koodilla 1ZZZ kohdassa Tapahtuman liiteasiakirja tai Tavaraerän liiteasiakirja
    • Manuaalitullauksissa SAD-lomakkeella kohdassa 44.

Tavaroista on annettava tullille tulli-ilmoitus. Tullittomuutta pyydetään asianmukaisilla menettelykoodeilla. Tulli-ilmoituksella ilmoitetaan

  • menettelykoodi 40xx (xx on edeltävä menettely)
  • kansallinen menettelykoodi C25.
  • tullittomuusluvan numero ja päiväys
    • EDI-ilmoituksella koodilla 1ZZZ kohdassa Tapahtuman liiteasiakirja tai Tavaraerän liiteasiakirja
    • Manuaalitullauksissa SAD-lomakkeella kohdassa 44.

Jos tavarat ovat tuontitullauksessa saaneet tullittomuuden Tullittomuusasetuksen 68 artiklan perusteella, niiden lainaamista, vuokraamista, myyntiä ja edelleen luovuttamista on rajoitettu. Jos tavaroita on tarkoitus lainata, vuokrata tai luovuttaa vastikkeellisesti tai vastikkeetta, siitä on ilmoitettava etukäteen tullille. Ilmoitukset lähetetään sähköpostitse osoitteeseen lupakeskus(at)tulli.fi.

Lähtökohtaisesti lainaus, vuokraus tai luovuttaminen johtaa tuontitullien kantamiseen. Tullittomuus pysyy kuitenkin voimassa, jos tavarat lainataan, vuokrataan tai luovutetaan sellaiselle taholle (henkilölle, laitokselle tai järjestölle), johon voidaan soveltaa tullittomuutta samalla perusteella ja jos kyseinen taho käyttää näitä tavaroita tullittomuuden myöntämiseen oikeuttaviin tarkoituksiin.

Tullille on myös ilmoitettava, jos laitos tai järjestö ei enää täytä tullittomuuden edellytyksiä tai jos tavaroita aiotaan käyttää muuhun kuin TtA 68 artiklassa säädettyihin tarkoituksiin. Tällöin tavaroista kannetaan tuontitullit.

Tullille ei tarvitse ilmoittaa, jos laitos tai järjestö voittoa tavoittelematta lainaa, vuokraa tai luovuttaa tullittomaksi hyväksytyn tavaran vammaiselle, josta se huolehtii.


Jos tavaroita lainataan, vuokrataan tai luovutetaan toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevalle laitokselle, on laadittava T5-valvontakappale, joka vahvistetaan tullissa. T5-valvontakappaleeseessa kohdassa 104 otsikon ”muu” alla on oltava jokin komission täytäntöönpanoasetuksen N:o 1224/2011 liitteessä I luetelluista maininnoista. Suomenkielinen maininta on: ’Vammaisille tarkoitetut tavarat: tullittomuus jatkuu, edellyttäen että asetuksen (EY) N:o 1186/2009 72 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan ehtoja noudatetaan.’

Lisätietoa T5-valvontalomakkeen käytöstä saa tullitoimipaikoista.


  • Neuvoston asetus (EY) N:o 1186/2009, annettu 16. päivänä marraskuuta 2009, yhteisön tullittomuusjärjestelmän luomisesta
  • Komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 1224/2011 yhteisön tullittomuusjärjestelmän luomisesta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1186/2009 66 -73 artiklan soveltamissäännösten vahvistamisesta
  • Komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 1224/2011 2 artiklan 1 kohta (laitoksen tai järjestön hakemuslomakkeella annettava ilmoitus)
  • Komission asetus (ETY) N:o 2454/93 tietyistä yhteisön tullikoodeksista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92 soveltamista koskevista säädöksistä

Read more
Contact us
Customs Authorisation Centre
Monday to Friday 8 am–4 pm
P.O. Box 56, 90401 Oulu
vs99Tglox1jZvyyhgNuiYv7CJT6fhxfrxnchy
Customs Information Service, Business customers
Monday to Friday 8 am–4 pm

Contact Customs Information

The cost of a call from a landline or mobile phone subscription is 0 cents/min + local network charge/ standard mobile rate.


Keywords

Help us improve our site content

We want to improve our service, which is why your feedback is valuable to us. If you have ideas on how our web services could be developed further or if you wish to give us feedback, please let us know.

Send feedback