Hyppää sisältöön

Tullin valvomat huvipuistolelut pääosin määräysten mukaisia

Julkaisuajankohta 16.6.2017 9.55
Tiedote

Tulli on valvonut ennen kesälomakauden alkamista yhteensä 16 huvipuistoissa myytävän tai jaettavan lelun määräystenmukaisuutta. Leluista testattiin niiden mekaanisia ja fysikaalisia ominaisuuksia, ftalaattipehmittimiä, alkuaineiden, esimerkiksi lyijyn ja kadmiumin siirtymistä, mikrobiologista laatua ja lisäksi lelujen päällysmerkinnät tarkastettiin.

Kolmessa muovilelussa todettiin puutteellinen tai virheellinen ikävaroitusmerkintä. Kyseisiä leluja ei ollut tarkoitettu pienille, alle 3-vuotiaille lapsille, mutta ne sisälsivät tai niistä irtosi pieniä osia, jolloin leluun vaaditaan asianmukainen ikävaroitusmerkintä. Myös vaaran syy on ilmoitettava. Yksi muovipallo oli pakattu liian ohueen pakkauspussiin, mistä voi aiheutua tukehtumisvaaraa, jos se joutuu lapsen suun tai hengitysteiden eteen. Lisäksi lelusta puuttui CE-merkintä ja muita lelumääräysten edellyttämiä merkintöjä.

Lisäksi Tulli valvoi muutamien huvipuistoissa myytävien elintarvikekontaktimateriaalien vaatimustenmukaisuutta. Tarkastetut tuotteet olivat mukeja, joiden todettiin olevan tutkituilta osin määräysten mukaisia.

Kaikki huvipuistoista tutkitut tuotteet olivat tulleet Suomeen toisesta EU-jäsenmaasta.

Artikkeli Tullilaboratorion tiedotteet