Hyppää sisältöön

Tulli tutkii 200 nuuskakilon salakuljetusta ja levitystä Suomessa

Julkaisuajankohta 3.12.2014 9.00
Tiedote

Tulli on tutkinut keväästä alkaen tapausta, jossa kotkalaisen miehen epäillään syyllistyneen salakuljetukseen ja törkeään veropetokseen maahantuotuaan ja jälleenmyytyään vajaa 200 kiloa nuuskaa eri puolille Suomea vuosina 2012 – 2014. 

Nuuska on pääasiassa tuotu Venäjältä Suomeen Vaalimaan rajanylityspaikan kautta matkustajatuomisina noudattaen määrällisiä tuontirajoituksia.

Mies tavoitti ostajat internetin keskustelupalstoilta ja myi nuuskan postitse postiennakkomaksuja hyödyntäen. Epäiltyjä ostajia on noin 200 henkilöä kaikkialta Suomesta etelästä pohjoiseen. Osa epäillyistä on ostohetkellä ollut alle 15-vuotiaita.

Laittomalla nuuskanmyynnillä miehen epäillään ansainneen ainakin 40 000 euroa pimeästi.  Vältetyt maahantuontiverot nousevat 80 000 euroon.  Yhden ”pussinuuskatornin” eli pussinuuskaa sisältävän 10 rasian pakkauksen osalta vältetyt verot ovat noin 128 euroa.

Ostajien osalta asiaa on tutkittu laittomina tuontitavaraan ryhtymisinä ja lievinä laittomana tuontitavaraan ryhtymisinä. Alaikäisten ostajien osalta on oltu lisäksi yhteydessä huoltajiin ja asuinpaikkakunnan lastensuojeluviranomaisiin.

Verot lankeavat yhteisvastuullisesti nuuskan myyjän ja häneltä laittomasti nuuskaa hankkineiden ostajien maksettavaksi.  Myyjän tai ostajan ollessa maksukyvytön lankeaa koko vero maksukykyisen maksettavaksi. Verot peritään pääasiassa myös henkilöiltä, jotka eivät ole rikosoikeudellisesti vastuussa teoistaan eli myös alle 15-vuotiailta.

Esitutkinta on loppusuoralla, ja se pyritään saattamaan myyjän ja laittomaan tuontitavaraan ryhtymisestä epäiltyjen ostajien osalta syyteharkintaan vuodenvaihteen jälkeen. Lievästä tuontitavaraan ryhtymisestä epäillyt ostajat ovat saaneet huomautuksen tai rangaistusvaatimuksen. Verotusharkinta kohdistuu kaikkiin osallisiin rikosoikeudellisesta seuraamuksesta riippumatta.

Nuuskan maahantuonti muuhun kuin omaan käyttöön on kiellettyä

Yksityishenkilö saa omaa käyttöään varten tuoda maahan suussa käytettäväksi tarkoitettua tupakkaa matkatavarana enintään 30 rasiaa sillä edellytyksellä, että rasia sisältää enintään 50 grammaa mainittua tupakkaa.

Nuuska on muiden tupakkatuotteitten kanssa kilpailevana tuotteena verotettava tuote, jonka maahantuonti muuhun kuin omaan käyttöön on kiellettyä.  Nuuskaa ei saa myydä, lahjoittaa, vastaanottaa eikä ostaa Suomessa.

Lisätietoja:  tutkinnanjohtaja  Juha-Pekka Heikkilä, rikostorjunta, Haminan yksikkö, p. 0295 527 671

Mediatiedote