Hyppää sisältöön

Tulli jakoi huomautuksia kymmenille ulkomaankilvissä oleville ajoneuvoille PTR-iskussa

Julkaisuajankohta 19.3.2014 10.00
Tiedote

Tulli, Poliisi ja Rajavartiolaitos järjestivät 12.3. pääkaupunkiseudulla yhteisen PTR-valvontaiskun. Iskun tuloksena Tulli määräsi yhteensä 67 ajoneuvoa ilmoittautumaan autoverotukseen lisäselvitysten antamista tai muita toimenpiteitä, kuten veroilmoituksen jättämistä tai kotipaikkapäätöksen hakemista varten.

Päivän PTR- iskussa Tulli tarkasti 327 ajoneuvoa, joista yksi otettiin välittömästi tullivalvontaan. Lisäksi kolmisenkymmentä autoilijaa sai huomautuksen.

Autoveron alaisista ajoneuvoista on maksettava autoveroa ennen niiden käyttöönottoa Suomessa. Autoverolaissa on säädetty, milloin ajoneuvoa saa käyttää väliaikaisesti autoverotta. Muussa valtiossa kuin Suomessa vakinaisesti asuva henkilö voi tietyissä tapauksissa käyttää Suomessa väliaikaisesti veroja suorittamatta muussa maassa rekisteröityä ajoneuvoa. Tällaisia tilanteita ovat oikeus käyttää ajoneuvoa ns. turistiautona sekä ulkomaille rekisteröidyn ajoneuvon käyttö yritystoiminnassa.

Autoverot ovat yksi Tullin harmaan talouden 22 projektista. Projektien avulla pyritään turvaamaan verojen oikeamääräinen ja oikea-aikainen kerääminen sekä torjumaan harmaasta taloudesta yhteiskunnalle aiheutuvia haittavaikutuksia. Tätä kautta pyritään myös edistämään yritysten tasapuolista kilpailua torjumalla sellaista toimintaa, josta ei makseta asiaankuuluvia veroja ja jossa ei noudateta myöskään muita lakisääteisiä velvoitteita, mikä antaa kyseisille toimijoille laittoman kilpailuedun suhteessa velvoitteensa rehellisesti hoitaviin yrityksiin.

Lisätietoja:

Tulliylitarkastaja Ari Peltonen, Helsingin tulli, p. 040 332 1144
Tulliylitarkastaja Jukka Kumén, Autoverotus, p. 040 332 6917

Mediatiedote