Hyppää sisältöön

Suomen Pankin ilmoitus viitekorosta 829/2015

Julkaisuajankohta 29.9.2015 9.48
Tiedote

78/2015, ST/PH

Suomen Pankki on ilmoittanut korkolain (633/1982) 12 a §:n nojalla maksuviivästysdirektiivin mukaisen viitekoron ja viivästyskoron 30.6.2015. Verolainsäädännössä käytetään korkolain 12 §:n mukaista viitekorkoa, jonka perustana on Euroopan keskuspankin ohjauskorko.

Suomen Pankin antaman ilmoituksen mukaan korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko on ajanjaksolla 1.7.–31.12.2015 määrältään 0,5 %.

Palautuskorko 2016              

Veronkantolain 22 §:n mukainen autoveron palautuskorko, valmisteverotuslain 49 §:n mukainen palautuskorko, tullilain 39 §:n 2 momentin sekä väylämaksulain 28 §:n 1 momentin mukainen palautuskorko ovat kutakin kalenterivuotta edeltävän puolivuotiskauden korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko vähennettynä kahdella prosenttiyksiköllä, kuitenkin vähintään 0,5 prosenttia. Kalenterivuonna 2016 sovellettava palautuskorko on täten 0,5 %. 

Viivästysseuraamukset 2016

Veronlisäyksestä ja viivekorosta annetun lain 2 ja 4 §:n mukaan veronlisäys ja viivekorko ovat määrältään kutakin kalenterivuotta edeltävän puolivuotiskauden korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko lisättynä seitsemällä prosenttiyksiköllä, yhteensä kuitenkin vähintään kolme euroa. Tullin toimittamassa verotuksessa sovelletaan siten tämän suuruista viitekorkoa kalenterivuonna 2016, jolloin veronlisäys ja viivekorko ovat määrältään 7,5 %.

THT