Hyppää sisältöön

Sata vuotta sitten: Virkamiehet lakkoon punaista valtaa vastaan

Julkaisuajankohta 6.2.2018 11.30
Tiedote

Suomen Virkamiesyhdistysten keskusliitto antoi 29. tammikuuta 1918 julistuksen ”kaikille keskusvirastoille ja maan virkamiehille”. Koska eduskunta ja sen asettama laillinen hallitus olivat ”väkivalloin estetyt toimimasta”, keskusvirastot eivät saaneet olla laittoman hallituksen kanssa missään tekemisissä. Kukaan Suomen virkamies ei saanut palvella punaista hallitusta tai ryhtyä sen kanssa mihinkään yhteistoimintaan, ennen kuin saisivat lailliselta hallitukselta lisäohjeita. Käytännössä tämä tarkoitti työnseisausta. Virkatoimintaa sai jatkaa vain alueilla, jotka olivat laillisen hallituksen eli senaatin valvonnassa.

Edellisenä keväänä perustettu Tullivirkamiesliitto oli Virkamiesten keskusliiton jäsen ja velvollinen noudattamaan kehotusta. Tullivirkamiesliittoon kuului pääosa Tullin virkamiehistä, kuten tullikamarien johto ja koko toimistohenkilökunta.

Tieto julistuksesta saavutti eri tullikamarit hieman eri aikaan. Pääosa punaisella alueella lopetti työskentelyn kokonaan heti tammikuun lopussa tai helmikuun ensi päivinä. Hämeenlinnan ja Tampereen tullikamarit sulkivat ovensa 30.1., ja Tammisaaren, Porvoon, Loviisan ja Hangon tullikamarit pistettiin kiinni 1. helmikuuta.

Esimiehet eli tullinhoitajat jäivät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta pois työstä, samoin tullitarkastajat, konttorikirjurit, kassanhoitajat ja kassa-apulaiset. Suurin osa Helsingin, Viipurin ja Haminan konttorihenkilökunnasta lähti kotiin tai piiloutui. Joissakin paikoissa, kuten Lahdessa, tullinhoitajat maksoivat henkilökunnalleen helmikuun palkat ennen kotiinlähtöä. Kaikkialla kansanvaltuuskunnan alueella sulkeminen ei onnistunut.  Turussa sulkemista yritettiin 31. tammikuuta. Karjalan kannaksella toiminta pääsääntöisesti jatkui entiseen tapaan. Länsirannikolle tieto sulkemisesta ei kulkenut, ja Naantalin, Uudenkaupungin, Rauman ja Porin tullikamarit jatkoivat toimintaansa.

Kristiinankaupungissa ja Kokkolassa työtä jatkettiin lyhyen taistelun jälkeen normaalisti heti 1. helmikuuta. Kemissä tullikamari pidettiin helmikuun alussa suljettuna viisi päivää, Oulussa reilun viikon. Täysin keskeytyksettä työ jatkui valkoisten hallussa olevissa Tornion, Vaasan, Raahen, Pietarsaaren, Kuopion, Savonlinnan, Iisalmen, Mikkelin, Joensuun ja Sortavalan tullikamareissa sekä Käkisalmen tullitoimistossa. Samoin Ruotsin rajalla sekä Laatokan pohjoispuolisella rajalla jatkettiin normaalisti. Niissä lähes koko henkilökunta kuului suojeluskuntiin. Joillain tullivartioasemilla, kuten Suursaarella, Haapasaarella tai Seiskarissa, ei ollut suoria yhteyksiä tullikamareihin, eikä niissä juuri työskennelty. Myös tullilaivat olivat talvisaikaan pois toiminnasta.

”Tullipalvelijat” eli palvelusmiehet, kuten tullivartijat ja päällysmiehet, kuuluivat valtaosin Suomen Tullimiesliittoon, joka oli Suomen Ammattijärjestön (SAJ) jäsen. Työväen vallankumoukselliseen keskusneuvostoon kuuluva SAJ ei sen sijaan kieltänyt työskentelyä. Tästä huolimatta huomattava osa Tullimiesliiton jäsenistä lähti pois työpaikaltaan virkamiesten rinnalla. Eniten tulliväkeä jäi työhön Helsinkiin, Turkuun, Viipuriin ja Karjalan kannakselle.

Pietarsaaren tullikamarin henkilökuntaa. Tullimuseo.

Vuonna 2018 Tullin historiamuisteluissa paneudutaan vuoden 1918 vaiheikkaisiin ja samalla traagisiin tapahtumiin. Vaikka Tulli ei ollut tapahtumissa kovin keskeinen toimija, se oli valtiovallan ytimessä. Taisteltaessa valtiosta myös Tulli joutui kriisiin mukaan.

Mediatiedote Sata vuotta sitten