Olojen jatkuva huononeminen koko maassa kosketti kipeästi myös pienipalkkaisinta tulliväkeä. Syksy oli tulossa ja halkojen hinta kovassa nousussa.
Rahanarvo laski huimaa vauhtia - jos siis halusi pysyä lämpimänä myös talvella, oli toimittava nopeasti ja ostettava mahdollisimman paljon. Valtaosa suomalaisista lämmitti kotinsa puilla. Ensimmäisenä polttopuupula tuntui juuri suurimmissa kaupungeissa.
Turun tullikamari lähetti 29. elokuuta 1917 Tullihallitukselle henkilökuntansa anomuksen, jossa nämä pyysivät saada palkastaan 250 markkaa etumaksua polttopuiden ostamista varten. Henkilöstö oli valmis sitoutumaan maksamaan summan takaisin periaatteella ”yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta” seuraavien viiden kuukauden aikana.
Päivää myöhemmin samaa anoi myös Helsingin tullikamarin väki. Helsinkiläiset halusivat 1. lokakuuta 1917 lukien lainaksi 18 875 markkaa. Sen he olivat valmiit maksamaan takaisin vuoden kuluessa ”yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta”. ”Riittävää rahamäärää” anoi myös Suomen Tullimiesten Liiton Viipurin osasto polttopuiden ja vaatteiden ostamiseksi sikäläiselle henkilökunnalle. Muista poiketen viipurilaiset eivät suostuneet ”yksi kaikkien puolesta” -takaukseen, vaan kukin varoja tarvitseva maksaisi ne itse takaisin kuukausittain. Viipurilaiset toivoivat 600 markkaa henkeä kohti eli yhteensä 34 200 markkaa.
Tullihallitus ehdotti 4. syyskuuta 1917 senaatille, että turkulaisten ja helsinkiläisten anomukseen suostuttaisiin turkulaisten esittämillä ehdoilla ja laina voitiin maksaa takaisin viiden kuukauden aikana. Viipurilaisten anomukseen voitiin suostua vain siten, että kukin saisi kerralla lainaksi 300 markkaa, joka oli maksettava viiden kuukauden aikana. 27. syyskuuta senaatti kuitenkin ”näki hyväksi jättää huomioonottamatta puheenaolevan esityksen”.
Vuosi 2017 on Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi. Juhlavuoden ajan Tullin historiamuistelut omistetaan vuoden 1917 tapahtumille. Tuomme esiin asioita, jotka koskivat Tullin päätehtäviä ulkomaankaupan edistäjänä, säätelijänä ja valvojana.
