Hyppää sisältöön

Muutos tullilaitoksen suoritteiden maksullisuudesta annettuun asetukseen

Julkaisuajankohta 15.9.2010 9.47
Tiedote

147/2010, OT

Valtiovarainministeriön asetusta tullilaitoksen suoritteiden maksullisuudesta on muutettu kulkuneuvoselvityksen alusliikennettä koskevin osin ja viisumeista perittävän  maksun osalta; ks.valtiovarainministeriön asetus tullilaitoksen suoritteiden maksullisuudesta annetun asetuksen muuttamisesta, annettu 27 päivänä elokuuta 2010.

Asetus on tullut voimaan 1 päivänä syyskuuta 2010 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta 2010.

Asetuksen mukaan suoritemaksua ei alusliikenteessä peritä, jos aluksen selvitys on hoidettu sähköisesti. Sähköinen alusselvitys tarkoittaa sitä, että alusta koskevat ilmoitukset on annettu sähköisesti PortNet-järjestelmään ja aluksen lastia koskevat ilmoitukset on annettu sähköisesti AREX-järjestelmään tai 31.12.2010 saakka PortNet-järjestelmään. Suoritemaksua ei asetuksen mukaan myöskään peritä alusselvityksestä yleisissä satamissa klo 7.00–16.00 eli silloin kun alus saapuu yleiseen satamaan tai lähtee yleisestä satamasta kyseisenä aikana, vaikka menettely ei olisikaan sähköinen. PortNet, ks. THT 152/010/09; AREX, ks. THT 184/010/09; yleinen satama ks. THT 223/2005 ja siihen tehdyt muutokset.

Muissa alusselvitystapauksissa suoritemaksu peritään valtiovarainministeriön asetuksen ja sen liitteen mukaisesti. Suoritemaksun perii se tulli, jonka alueeseen saapumis- tai lähtöpaikan satama kuuluu.

Viisumipäätöksen maksun perii se tulli, joka tekee viisumipäätöksen.

Lisätietoja
alusselvityksen suoritemaksuista antaa tulliylitarkastaja Olli Tuomisto, p. 020 492 2752 ja
viisumipäätöksien maksuista tulliylitarkastaja Henrik Enström, p. 020 492 2593

THT