Hyppää sisältöön

Tulli on tehostanut lasten näköisiin seksinukkeihin liittyvää tavaravalvontaa

Julkaisuajankohta 7.3.2017 14.34
Tiedote

Norjan tulli julkaisi 3.3.2017 tiedotteen, jossa se kertoi takavarikoineensa lapsia muistuttavia seksinukkeja. Suomen tulli on saanut vihjeen huolinta-alan toimijalta, jonka mukaan Norjassa löydetyn kaltaisia seksinukkeja saatetaan yrittää tuoda myös Suomeen. Toistaiseksi Suomesta ei ole löytynyt tämänkaltaisia tavaralähetyksiä.

Tulli sai joulukuussa 2016 Suomessa toimivalta valveutuneelta huolinta-alan toimijalta vihjeen, jonka perusteella on epäiltävissä, että lapsia muistuttavia seksinukkeja saatetaan yrittää tuoda Suomeen. Vihjeen perusteella Tulli on tarkentanut valvontaohjeistustaan ja tehnyt joulukuusta lähtien kohdennettua tavaravalvontaa tämänkaltaisiin tavaralähetyksiin.

Tullin tekemän kohdennetun tavaravalvonnan tarkoituksena on varmistaa, ettei Suomeen päädy tavaroita, jotka ovat hengelle tai terveydelle vaarallisia tai jotka saattavat esimerkiksi madaltaa kynnystä tehdä rikoksia.

Tavaroiden tuontirajoitukset eivät suoraan kiellä seksinukkejen maahantuontia

Seksinukkejen maahantuonti Suomeen ei ole kiellettyä tai luvanvaraista. Kaikkien kulutustavaroiden osalta edellytetään, että ne ovat määräyksien mukaisia ja niistä annetut tiedot ovat oikein. Kulutustavarat eivät saa sisältää mm. kiellettyjä pintakäsittelyaineita tai myrkyllisiä kemikaaleja. Tavaroiden turvallisuus testataan tarvittaessa Tullilaboratoriossa.

Lapsia muistuttavat seksinuket ovat mahdollisesti sukupuolisiveyttä loukkaavaa materiaalia. Tällöin Tullilla on mahdollisuus pidättää tavaralähetys. Lisäksi tällaisessa tilanteessa tulee harkittavaksi, onko asiassa syytä aloittaa esitutkinta.

Lisätietopyynnöt viestinnän mediapalvelun kautta, p. 0295 527 150

Mediatiedote