Hyppää sisältöön

Tämä THT on vanhentunut. Katso ajantasainen tieto Tullin nettisivulta.
Passituksen käyttö vientimenettelyyn asetettua yhteisötavaraa kuljetettaessa

Julkaisuajankohta 3.3.2011 15.02
Tiedote

31/2011, JR/MAL

Tullihallitus

Ohje

Dnro
31/010/11

Antopäivä
3.3.2011

Kohderyhmät
Tullitoimipaikat ja vientimenettelyä käyttävät asiakkaat

Tämä ohje korvaa Tullihallituksen tiedotteen n:o 239/2001

a) T-passitus

Tullikoodeksin soveltamisasetuksen (SovA) 340c artiklassa määritellään tilanteet, jolloin yhteisötavarat on asetettava passitusmenettelyyn.

  1. Yhteisön sisäiseen passitusmenettelyyn (T2F) on asetettava tavarat, joita kuljetetaan direktiivissä 2006/112/EY määritellyn tullialueen osan (ns. veroalue) ja muun yhteisön tullialueen välillä tai kahden veroalueen välillä.
  2. Yhteisötavarat kuljetetaan yhteisön tullialueeseen kuuluvasta paikasta toiseen yhteisön tullialueeseen kuuluvaan paikkaan EFTA -maan alueen kautta yhteistä passitusmenettelyä koskevan yleissopimuksen mukaisesti yhteisön sisäisessä passitusmenettelyssä (T2).
  3. Yhteisötavaran passittaminen ulkoisessa passitusmenettelyssä (T1) on pakollista vain kun tavara viedään EFTA-maahan (eli Norjaan, Sveitsiin tai Liechtensteiniin) tai niiden kautta yhteisöstä ja samanaikaisesti jokin seuraavista ehdoista täyttyy:
  • tavaralle haetaan vientitukea; tai
  • tavara asetetaan vientimenettelyyn interventiovarastosta siten, että tavaran käyttötarkoitusta ja/tai määräpaikkaa on rajoitettu; tai
  • tavara viedään yhteisöstä tullinpalautusjärjestelmässä toteutetun sisäisen jalostuksen menettelyn päättämisen yhteydessä (joko jalostettuna tai samassa tilassa); tai
  • tullin palauttaminen tai peruuttaminen muutoin edellyttää tavaran vientiä yhteisöstä ulos.

Näiden tapausten lisäksi yhteisötavara voidaan asettaa passitusmenettelyyn (T2), kun se kuljetetaan yhteistä passitusta koskevan yleissopimuksen mukaisesti EFTA -maahan.

b) TIR-carnet

TIR-carnet’n käyttö vientimenettelyn yhteydessä on mahdollista kansainvälisen TIR-yleissopimuksen nojalla. Käytännössä TIR-carnet’n käytöllä helpotetaan kahden sopimuspuolen välistä rajanylitystä. TIR-carnet’n avaaminen edellyttää aina asioimista lähtötullitoimipaikassa. TIR-yleissopimuksessa lähtötullitoimipaikaksi on määritelty se tullitoimipaikka, jossa maantiekulkuneuvo, lasti ja TIR-carnet esitetään tarkastettavaksi ja hyväksyttäväksi. Näin ollen erityistä vaatimusta aloittaa TIR-carnet vientipaikasta ei ole.

Estääkseen lastitilan väärinkäytön ennen TIR-toimenpiteen aloittamista viejä voi halutessaan lastauksen yhteydessä asettaa lastiyksikköön omat, kaupalliset sinettinsä ja tehdä kiinnittämistään sineteistä merkinnän esimerkiksi rahtikirjaan tai kauppalaskuun. Näin voidaan helpottaa lähtötullitoimipaikassa suoritettavia tarkastuksia. Viejän asettamalla sinetillä ei ole kuitenkaan tullioikeudellista merkitystä, ja TIR-carnet’n avaamisen yhteydessä Tulli asettaa omat sinettinsä lastiyksikköön.    

c) Vientitavaran sinetöiminen

Vientimenettelyssä kuljettaminen ei pääsääntöisesti edellytä sinetöintiä. Poikkeuksena tähän tavarat, joihin kohdistuu vientitukea viennissä kolmanteen maahan yhteisen maatalouspolitiikan perusteella. Tällöin sinetöinti on pakollista, joko T5-itsevahvistajan tai lähtötullitoimipaikan toimesta, kaikissa tilanteissa.

Passitusmenettelyssä kuljetettavien tavaroiden tunnistamiseen käytetään sinetöintiä tai muita SovA:n artiklan 357 kohdassa 4 mainittuja keinoja.


Tällä ohjeella korvataan Tullihallituksen tiedote n:o 239/2001.

THT