Hyppää sisältöön

AEO-toimijoiden ja yksinkertaistusluvanhaltijoiden vakavaraisuus

Julkaisuajankohta 19.5.2011 9.04
Tiedote

84/2011, TF/MAK

Kuten tullikoodeksin soveltamissäännösten 14 j artiklassa säädetään, hakijan taloudellista vakavaraisuutta koskeva vaatimus katsotaan täytetyksi, jos vakavaraisuus voidaan osoittaa edeltävien kolmen vuoden ajalta. Tässä artiklassa taloudellisella vakavaraisuudella tarkoitetaan moitteetonta taloudellista tilannetta, joka riittää täyttämään hakijan velvoitteet ottaen huomioon asianomaisen liiketoiminnan erikoispiirteet.

Veronkanto- ja luotonhallintayksikkö katsoo tämän vaatimuksen pääsääntöisesti täyttyvän, jos yrityksen omavaraisuusaste ylittää 10 prosenttia tilinpäätöshetkellä. Muussa tapauksessa yritys voi esittää omat perustelunsa vakavaraisuusvaatimuksesta poikkeamiseksi.

Tämän lisäksi AEO-suuntaviivojen mukaan Tulli voi määritellä, pystyykö hakija maksamaan lainsäädäntöön perustuvat velkansa seuraavasti:

  • Hakijaa ei ole julistettu maksukyvyttömäksi tai selvitystilaan.
  • Hakija ei ole edeltävien kolmen vuoden aikana joutunut ulosottomenettelyyn.
  • Hakijan tullimaksut eivät edeltävien kolmen vuoden aikana ole olleet myöhässä (poikkeuksena ovat maksut, joihin haetaan muutosta).

Veronkanto- ja luotonhallintayksikkö tulee olemaan viranomaisaloitteisesti yhteydessä syksyllä 2011 nykyisiin luvanhaltijoihin, joiden vakavaraisuus ei ole riittävällä tasolla. Nykyisille AEO-toimijoille ja yksinkertaistusluvanhaltijoille annetaan yhden vuoden siirtymäkausi vakavaraisuusvaatimuksen täyttämiseksi.

Mikäli Tulli huomaa jatkossa lupaan liittyvässä seurannassa luvanhaltijan alittavan määritellyn vakavaraisuustason, niin ennen päätöksen tekemistä Tulli antaa päätelmänsä tiedoksi asianomaiselle toimijalle. Asianomaisella toimijalla on oikeus korjata tilanne ja/tai ilmaista näkemyksensä 30 kalenteripäivän kuluessa tiedoksiantamisesta. Jos luvan haltija ei korjaa tilannetta edellä mainitun 30 kalenteripäivän kuluessa, Tulli ilmoittaa kyseessä olevalle taloudelliselle toimijalle, että luvan voimassaolo ja etuudet keskeytetään 30 kalenteripäiväksi, jotta taloudellinen toimija voi toteuttaa tarvittavat toimet tilanteen korjaamiseksi. Mikäli tilannetta ei saada korjattua, niin lupa kumotaan.

Jos luvanhaltija itse huomaa, ettei väliaikaisesti pysty täyttämään vakavaraisuusvaatimusta, niin yritys voi itse pyytää luvan keskeyttämistä. Tällaisessa tapauksessa toimijan on ilmoitettava asiasta Tullille ja mainittava, milloin hän pystyy jälleen täyttämään kyseisen arviointiperusteen. Hänen on myös ilmoitettava lupia myöntävälle tulliviranomaiselle mahdollisista suunnitelluista toimenpiteistä ja niiden määräajoista.

THT